Totaali avautuminen

Yritän aina pitää lipun korkealla. Olen todennut, että toiveikas mieliala synnyttää jaksamista ja tarmoa. Itsesäälissä rypeminen ei edesauta haastavissa elämäntilanteissa piirunkaan vertaa, joten sellaisen olen jättänyt elämästäni pois. Vaan aina joskus, kun elo kasaa peräperää ärsytyksen nostattajia samasta aiheesta, alkaa vaan yksinkertaisesti kiehuttaa. Seuraa purkaus, joten jos tuntuu ettei sellaista halua lukea tai että mieli pahoittuu, suosittelen jättämään tämän postauksen väliin. Nyt lähtee...

Perheessämme mylläävät allergiat ovat viime aikoina magneetin lailla keränneet kiehuttajia kylkeensä. Nyt sitten tosiaan kiehahti ja aion purkaa asioita, jotka ärsyttävät:

Miten oikein jaksat, itse en jaksaisi - kommentit. Yleensä osaan nämä laskea toisesta sisään ja toisesta ulos, mutta jostain systä lähiaikoina on nostattanut näppylöitä. Pakko on sellainen jännä juttu elämässä, että sen voimalla jaksaa. Kyllä maailmassa olisi paljon vähemmän keskeneräisiä asioita, jos pakkoa voisi vapaasti kaupan hyllystä pullotettuna ostaa. Kun se nyt on niin, että valinnaisista syistä voi kuka tahansa alkaa kasvissyöjäksi tai karppaamaan, mutta kun tämä allergiaruokavalio on siitä harmillinen juttu, ettei niinä päivinä, kun ei oikein jaksa ideologiaa seurata, voi mäkkäristä hamppariateriaa hakea. Tiedän, että ihmiset eivät tarkoita pahaa. Joskus vaan keittää yli.

Voithan sinä muulle perheelle kokata sitä ja tätä. Niin voinkin. Kovin vähän kun tulee tuolla keittiössä muuten aikaa vietettyä. Hieman realiteettia kiitos.

Ruokarotaation käsittämisen vaikeus. Kyllä, meillä on kapallinen sopivia ruoka-aineita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitä vaan voi nautiskella päivästä toiseen määrättömästi. Ruokarotaation ideanahan on kierrättää ruoka-aineita niin, että ruokien nautiskelija pysyy oireettomana. Tämä aiheuttaa sen, että ihan mitä vaan ruokaa ei ihan minä vaan päivänä voi tehdä. Rotaatiolla pyritään myös takaamaan ravitsemuksellisuutta. Miedän vähillä sopivilla ruoka-aineilla on tärkeää pysyä ruokasuunnitelmssa jo ihan senkin vuoksi, että Kaveri saa mahdollisuuksien rajaamana riittävän monipuolista ruokaa kasvunsa ja kehityksensä tueksi. Kasvussa meillä ei ole ongelmia ollutkaan, mutta väittäisin, ettei siihen tulokseen ole ilmaiseksi päästy.

Hyvää tarkoittavat tuote-esittelyt. Tiedän, että tässä kohtaa ihmiset ajattelevat ainoastaan meidän perheen parasta. Silti joskus ärsyttää muistaa, mitä kaikkea monet muut allergiset saavat syödä. Ei tästä sen enempää.

Ihohan on ihan hyvässä kunnossa. Niinhän se aina joskus onkin, mutta voidaanko puhua jostakin muusta. Kun Kaveri tästä vielä kasvaa ja alkaa enemmälti kokemaan itsensä yksilönä, voisi näitä viimeistään silloin vähentää. Eihän tällaisia ulkonäköön liittyviä kommentteja lauota toisille aikuisillekaan, miksi se olisi sopivampaa lasten kohdalla. Aikuisten maailmassahan tällaisesta saattaisi saada syytteen!

Sääli. Allergikkoja ei tarvitse ruokapöydässä sääliä suureen ääneen. Se on kuin löisi lyötyä. Eihän toipuvalle alkoholistillekaan kukaan joulupöydässä tokaise, että maistuisi se punkku kinkun kassa sinullekin, mutta harmi vaan kun et voi ottaa. Voivottelu tuntuu lapsesta alentavalta. Lapsi kyllä tietää omat rajoitteensa, eikä niistä tarvitse joka yhteydessä erikseen mainita. Samaan sarjaan vosi pistää kommentit allergiaruoasta tyyliin: eihän tää maistu ollenkaan hassummalta. Onko ennakko-olettamus todellakin se, että allergiaystävälliset ruoat ovat automaattisesti pahan makuisia. Meillä kyllä syödään tosi hyvän makuista ruokaa.

Allergiat ovat todellisia. Allergiaoireiden kirjo vaihtelee, mutta on muistettava, että ne ovat allergiselle itselleen ja hänen läheisilleen todellisia. Eihän pieni määrä haittaa tyyppiset lausahdukset saavat minut kavahtamaan. Kyllä ne haittaavat. Meidän tapauksessa puolikas vehnäkeksi saattaa pahimmassa tapauksessa viedä hengen. Toisaalta hitaammin hiipivät iho-oireetkaan eivät ole mukavia. Kukaan ei varmastikaan haluaisi, että oma nahka vetää vereslihalle ja kutisee  kauttaaltaan niin, että sitä on vaan pakko raapia valvoen koko yö. Monasti olen tuntenut syvää sympatiaa suolioireisten vanhempia kohtaan. Meillä sentään on nahka usein siinä kunnossa, että näkyy, kun on jotakin epäsopivaa suuhun lipsahtanut. Vanhemmat kyllä tietävät mitä lapsi voi syödä ja missä määrin. He ovat lasta koko tämän elämän ajan hoitaneet, tämän kanssa vaikeita öitä valvoneet ja tämän tulehtunutta ihoa rasvanneet useita kertoja päivässä. Ei ole siis missän määrin oikeutettua väheksyä vanhempien asiantuntemusta koskien allergisen lapsen syömisiä ja syömättä jättämisiä. Parhaat opit elämässä opitaan kantapään kautta ja täytyy sanoa, että näissä hommissa on kantapäät olleet ajoittain suuren rasituksen alaisena.

Otoksia ihoarkistosta. Kuvissa niiden vähemmän allergisoivien aikaansaannoksia.

Nyt on harteet keveämmän tuntuiset ja taakka taas hieman pienempi. Kyllä avautuminenkin vaan on välillä ihan paikallaan. Ja listaa saa muuten mielellään täydentää tuonne kommenttiosioon, jos vaikka unohdin jotain... ;)