Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 23. joulukuuta 2014
Hyvää joulua!
Joulua on valmisteltu kovalla tohinalla ja keittiö on kyllä ollut taasen tämän talouden käytetyin huone. Nyt on kaikki valmiina ja meidänkin talouteen laskeutuu joulurauha. Ihan harmittaa etten ole ehtinyt ja jaksanut postailla uusia juttuja nyt jouluksi, mutta ehtiihän sitä joulun jälkeenkin. Ei ne ohjeet ehdi vielä ensi jouluksi pilalle mennä. ;) Tulossa on siis kaiketonta lanttulaatikkoa ja Kaverin synttäritkin päivittyvät pienellä viiveellä. Nyt kuitenkin hyvän joulun toivotus kera muutaman jouluruokaisen kuvan....
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
Oi kuusipuu, oi muovipuu...
Joulu on taasen ovella ja tässä taloudessa sen valmistelut on aloitettu tänä vuonna aiemmin kuin koskaan aikaisemmin. En muista olenko täällä blogissa kertonut, että Esikolla on tätä nykyä astmapiippu. Kaverin ollessa allerginen ruoka-aineille, Esikko hoitelee pölypuolen. Viime joulu yskähdeltiin allergialääkkeiden voimalla ja aamuisin niin omat kuin Esikonkin silmät olivat turvonneet. Kuusi sai lähtöpassit aika nopealla tempolla ja samalla oireet helpottivat. Arvaattekin jatkon. Tämä vuosi on tehty surutyötä joulukuusen haudalla.
Päätin kuitenkin tehdä parhaani löytääkseni mahdollisimman aidonoloisen tekokuusen ja sellainen löytyikin Ruotsista. Hinta hieman kirpaisi, joka rahteineen oli lähes tarkalleen 300€. Vain yhden toimittajan kautta kuusen ostaminen oli alunpitäen mutkattoman oloista ja vaikka mutkia tulikin, oli asiakaspalvelu ensiluokkaista. Tästä jäi todella hyvä mieli. Kaupan linkki tässä. Sieltä löytyy valikosta jul ja sen alta julgranar jne. Kuusi kulkee nimellä Svensk gran 210cm.
Kyllä jännitti, kun paketti sitten saapui. Olin ostanut kalliin kuusen näkemättä sitä luonnossa.
Paketin avaaminen kuitenkin tuotti iloisen yllätyksen. Kuusi on todella aidon näköinen. Ensinnäkin se on kauttaaltaan ns. PE kuusi eli siinä ei ole tekokuusille tyypillistä lamellimaista oksistoa edes tyvessä. Lisäksi oksan rangat ovat ruskeita.
Tästä onkin revitty huumoria. Aiempina vuosina kun olen tirissyt juurikin epäsymmetrisyydestä. Nyt maksoin itseni kipeäksi sen vuoksi. :D Ainoa pienen pieni miinus on kuusen korkeus 210cm, joka olisi saanut olla mieluusti hieman enemmän. Tämä johtunee osin siitä, että meillä on aiempina vuosina ollut aavistuksen korkeampi kuusi, kun kotimme katto on korkealla. No kaikkeen tottuu ja tämä nyt on sellainen hakemalla haettu miinus. Muovikuuseen siirtymisessä minulle tärkeintä oli se, että ovelta ei pysty oitis sanomaan onko kuusi aito vai ei. Tietääkseni kaikki meidän tutut eivät tätä blogia lue, joten aion testata kuusen autenttisuuden olemalla asiasta ihan hiljaa. ;) Tänne oli kuitenkin pakko tunnustaa, mikäli joku muukin etsii pakon edessä jouluksi kuusta samoilla kriteereillä kuin me. Täytyy sanoa, että SUOSITTELEN!
PS. Jouluksi lupaan laittaa kuusesta kuvan koristeineen.
Päätin kuitenkin tehdä parhaani löytääkseni mahdollisimman aidonoloisen tekokuusen ja sellainen löytyikin Ruotsista. Hinta hieman kirpaisi, joka rahteineen oli lähes tarkalleen 300€. Vain yhden toimittajan kautta kuusen ostaminen oli alunpitäen mutkattoman oloista ja vaikka mutkia tulikin, oli asiakaspalvelu ensiluokkaista. Tästä jäi todella hyvä mieli. Kaupan linkki tässä. Sieltä löytyy valikosta jul ja sen alta julgranar jne. Kuusi kulkee nimellä Svensk gran 210cm.
Paketin avaaminen kuitenkin tuotti iloisen yllätyksen. Kuusi on todella aidon näköinen. Ensinnäkin se on kauttaaltaan ns. PE kuusi eli siinä ei ole tekokuusille tyypillistä lamellimaista oksistoa edes tyvessä. Lisäksi oksan rangat ovat ruskeita.
Toiseksi kuusen runko on aitoa puuta alaosan tyvioksia myöten.
Yleensähän runko on ihan muovia tai vaihtoehtoisesti vihreällä karvalla peitettyä muovia ja rungossa rellottavat muoviset oksankiinnikkeet. Eiii!
Kolmanneksi kuusi on luonnollisen epäsymmetrinen.
Tästä onkin revitty huumoria. Aiempina vuosina kun olen tirissyt juurikin epäsymmetrisyydestä. Nyt maksoin itseni kipeäksi sen vuoksi. :D Ainoa pienen pieni miinus on kuusen korkeus 210cm, joka olisi saanut olla mieluusti hieman enemmän. Tämä johtunee osin siitä, että meillä on aiempina vuosina ollut aavistuksen korkeampi kuusi, kun kotimme katto on korkealla. No kaikkeen tottuu ja tämä nyt on sellainen hakemalla haettu miinus. Muovikuuseen siirtymisessä minulle tärkeintä oli se, että ovelta ei pysty oitis sanomaan onko kuusi aito vai ei. Tietääkseni kaikki meidän tutut eivät tätä blogia lue, joten aion testata kuusen autenttisuuden olemalla asiasta ihan hiljaa. ;) Tänne oli kuitenkin pakko tunnustaa, mikäli joku muukin etsii pakon edessä jouluksi kuusta samoilla kriteereillä kuin me. Täytyy sanoa, että SUOSITTELEN!
PS. Jouluksi lupaan laittaa kuusesta kuvan koristeineen.
perjantai 6. joulukuuta 2013
Kaikettomat suolatikut
Minun lapsuuteni kodissa oli aina jouluisin tarjolla pähkinöitä, rusinoita sekä suolatikkuja. Vaikka meillä ei niin kovin ollakaan napostelun perään, niin tuo suolatikkkujen kaipuu jouluisin on vaan liian suuri, että ei edes yrittäisi. Iloinen oli yllätys, kun sain todeta tämän homman helppoakin helpommaksi. Tänä jouluna herkutellaan suolatikuilla. :D Tämä ohje on helppo, nopea, gluteeniton, munaton, maidoton, hiivaton; eli utopiaohjeistoa.
1 dl jauhoa
(käytin puolet tattaria ja puolet kauraa)
½ dl maissitärkkelystä
½ tl psyllimumia
tl kärjellinen ksantaania
½ tl leivinjauhetta
0,75 dl kylmää vettä
1 rkl oliiviöljyä
voiteluun lisäksi 0,25 dl oliiviöljyä sekä hyvää suolaa
Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen (kiertoilma). Valmista taikina sekoittamalla kuivat aineet yhteen, lisää sitten vesi sekä öljy ja sekoita taikinapalloksi. Nypi taikinasta pieniä paloja ja pyöritä niistä ohuita tikkuja. Itse pyörittelin pitkiä tankoja, jotka sitten leikkasin mittaan. Nostele tikut pellille ja voitele ne oliiviöljyllä. Ripottele päälle karkeaa suolaa. Kokelilin sekä ruususuolaa, että savustettuja merisuolahiutaleita; merisuola vei voiton 6-0. Paista tikkuja noin 8 minuuttia. Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa, nämä ovat ihan vierestä vahdittavia. Ovat valmiita, kun alkavat ottaa hennosti väriä, mutta ruskeat ovat jo menneet yli, liian vaaleat jäävät taas liian vähän rapeiksi. Kokeilemalla siis.
torstai 4. huhtikuuta 2013
Taatelikakku ton-ton-ton
250g kuivattua taatelia
3 dl vettä
½ dl sokeria
½ dl kookosöljyä
½dl auringonkukkaöljyä
1 prk piltti omenasosetta
½ tl suolaa
½ vaniljatanko
½dl liotetteja kurpitsansiemeniä
vajaa 1 tl omenaviinietikkaa
1 dl provenan tätskaurajauhoa
1 dl tattarijauhoa
1 dl perunajauhoa
1 tl psylliumia
1½ tl leivinjauhe
½ tl ruokasoodaa
Mittaa taatelit, vesi sekä sokeri kattilaan keitä niitä miedolla lämmöllä kunnes taatelit ovat pehmenneet. Lisää kuumaan seokseen kookosöljy ja anna sen sulaa. Lisää sitten auringonkukkaöljy sekä vanilja, sekoita ja anna seoksen jäähtyä. Lisää jäähtyneeseen seokseen viinietikka, lioteut kurpitsansiemenet sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja kaada sitten voideltuun jauhotettuun kakkuvuokaan. Voitelin vuoan auringonkukkaöljyllä ja jauhotukseen käytin karkeaa riisijauhoa. Riisihän on ollut meillä nyt varovaisessa kokeilussa. Paista kakkua 200 asteessa noin puoli tuntia.
maanantai 17. joulukuuta 2012
Maidoton minttusuklaafudge
On tämä joulunalusaika yhtä harjoittelua. No saapahan herkutella ihan luvan perästä. :) Tänään harjoiteltiin fudgentapaista. Olen kahlaillut nettiä ristiin rastiin ja kehitellyt niiden pohjalta kaksi ideaa fudgea silmällä pitäen. Tässä ensimmäinen. Tämä maistuu tumman suklaan ystäville. Meillä kyllä veteli lapsetkin ihan ilolla, kun maitosuklaata eivät ole koskaan syöneet. Muutoin luulen, että tämä toimii paremmin aikuiseen makuun. Mukavaa on se, että piparminttuöljy näyttäisi ainakin alustavasti sopivan Kaverille. Heti tuli pari ideaa...
noin ½ dl rouhittua maidotonta suklaata (4 palaa lindtin 70%)
1 rkl kookosöljyä
n. 2,5 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta (van houten)
½ dl kaurajuomaa (oatly lyomu)
pari tippaa piparminttuöljyä
ripaus erittäin hienoksi jauhettua suolaa
½ tl aitoa vaniljaa
Sulata kookoarasva kattilassa ja lisää sulaan rasvaan maito. Sekoita yhteen ja anna kiehahtaa. Lisää kuumaan liemeen suklaarouhe ja anna suklaan sulaa. Lisää noin puolet kaakaosta ja tomusokerista ja vatkaa seosta sähkövatkaimella pari minuuttia. Lisää sitten vanilja, piparminttu sekä loput sokerista ja kaakaojauheesta. Vatkaa seos tasaisen kuohkeaksi ja levitä tasaiseksi leivinpaperin päälle. Nosta fudge puoleksi tunniksi jääkaappiin kovettumaan ja jaa sitten terävällä veitsellä annospaloihin. Säilytä jääkaapissa peitettynä. Maku paranee ajan kanssa eli fudge kannattaa valmistaa edellisenä päivänä ennen tarjoilua.
Lisäys 23.12.2012
Ei mennyt taaskaan niin kuin Strömsössä, joten mokat jakoon. Pari sanaa vielä hyvästä koostumuksesta. Valmis massa on venyvää ja hieman sitkeää. Mikäli koet massan levittämisen helpoksi, ei massa ole vielä valmis. Yllä olevassa kuvassa jo kertaalleen jääkaapissa levännyt ja sen jälkeen uudelleen vatkattu fudge. :) Ajattelin laittaa kuvan hyvästä koostumuksesta, koska kuva kertoo usein enmään kuin tuhat sanaa.
perjantai 7. joulukuuta 2012
Katsauspäivän piirakat
Päivän parin takainen porkkanalaatikkokokeilu jätti jääkaapin perukoille vajaan rasiallisen laatikkoa, jota kukaan ei enää halunnut syödä. Päätin kuitenkin syöttää jämät perheelle ja laatikon rippeistä valmistui iltapalalle piirakoita. Ei muuten ollenkaan hassumpi idea. Samaan syssyyn tuli mieleen kokeilla jäljelle jääneestä kuoritaikinasta jotakin makeaa ja täytyy sanoa, että tuo omatekoinen luumusose maistui todella makialle. Kiva yhdistelmä suolaista ja rapeaa sekä pehmoista ja makeaa. =)
Kuoritaikina tehtiin tällä kertaa tattarista. Mittoja ei taasen ole, kun en vaan ikinä opi mittaamaan, mutta kymmenen piirakan kuoritaikinaan menee 1 dl kylmää vettä, johon sekoitetaan vajaa tl psylliumia, ripaus suolaa, noin rkl öljyä sekä sillein sopivasti jauhoa, että saa aikaiseksi tiiviin, mutta kimmoisan taikinan. Piirakoita paistoin 250 asteessa kiertoilmalla reilun vartin. Sipaisin kuumat piirakat öljyllä ja hetkeksi liinan alle jäähtymään.
torstai 6. joulukuuta 2012
Joulutortut (maidoton, munaton, gluteeniton, rypsitön)
Itsenäisyyspäivän kunniaksi meillä harjoiteltiin joulutortuntapaisia. Lopputulos on ihan ok, mutta ensi kerralla kaulitsen taikinan huomattavasti paksummaksi. Nyt taikinasta tuli 12 kpl, mutta luulen, että kahdeksan voisi olla lähempänä totuutta, kun jättää tosiaan tuon taikinan huomattavasti paksummaksi.
2 dl ollannin perunamuussiainesta
1 dl kaurajuomaa (oatly luomu)
1 rkl kookosöljyä
1 rkl auringonkukkaöljyä
½ rkl sokeria
veitsen kärjellinen vaniljansiemeniä
ripaus suolaa
3/4 dl provenan täyskaurajauhoja
1/4 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
Kiehauta muussiaines, kaurajuoma ja kookosöljy soseeksi. Anna jäähtyä. Lisää sitten auringonkukkaöljy, suola, vanilja sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Vaivaa taikina tasaiseksi ja jätä se jääkaappiin hetkeksi lepäämään. Kaulitse taikina noin puolen sentin paksuiseksi ja paina siitä piparkakkumuotilla haluamasi kuvioita. Lisää pohjien päälle nokare torttutäytettä. Paista torttuja 225 asteessa 15-20 minuuttia. Koristele jäähtyneet tortut tomusokerilla. Tortut kannattaa tarjota mahdollisimman tuoreena.
Torttutäyte
200g kuivattuja luumuja
2 dl vettä
(1 rkl sokeria)
½ vaniljatanko
1 kanelitanko
Tämä on ensimmäinen, mutta ei suinkaan viimeinen kerta, kun tein torttutäytteen itse. Pesee kaupan kaman 6-0 ja on todella helppo valmistaa. Päädyin tekemään itse, kun kaupassa tajusin, että valmis torttutäyte sisältää aika montaa eri lisäainetta. Kaunista kuvaahan tästä ei aikaiseksi saanut (yllätys), harmi ettei tuoksua ja makua tänne blogiin saa liitettyä...
Valmistaminen on niinkin helppoa, että laittaa kaikki aineet kattilaan ja keittää noin vartin verran kunnes luumut ovat täysin pehmenneet. Muutamia kertoja kannattaa seosta hämmennellä keittämisen aikana. Kypsät luumut soseutuivat oikein kivasti pelkässä haarukalla pyöräyttäen. Ennen soseutusta kannattaa tietenkin napata vanilja-ja kanelitanko pois. Nyt tarvitsee enää kehitellä täytteelle maidoton, munaton, rypsitön, soijaton, luontaisesti gluteeniton ja riisitön alusta; kuinka vaikeaa tuo nyt voi muka olla... :D :D :D
tiistai 4. joulukuuta 2012
Porkkanalaatikko kaurasta (maidoton, munaton, soijaton)
Joulu aiheuttaa keittiössämme pientä kikkailua. Kuten jo piparkakkukpostauksessa totesin, puuttuu tästä joulusta monta viimevuotista ruoka-ainetta. Porkkanalaatikko on aina ollut oma suosikkini ja Kaverin sallittujen kasvisten listaa kun katselee, niin ihan harkinnan arvoinen jouluruoka siinäkin suhteessa.
½l kaurajuomaa (oatly luomu)
1 rkl kookosöljyä
1 kg porkkanasosetta
1-2 rkl tummaa siirappia
1 tl suolaa
1/4 tl valkoippuria
ripaus muskottia
pinnalle tattarileseitä
vuokien voiteluun sopivaa öljyä
Mittaa kattilaan kauraryynit ja liota niitä puolisen tuntia runsaassa vedessä. Kaada liotuksen jälkeen vesi pois ja huuhdo ryynit vielä kertaalleen. Mittaa kattilaan kaurajuoma ja keitä puuroksi silloin tällöin sekoittaen noin 45 minuuttia. Anna puuron levätä hetki keittämisen jälkeen.
Lisää puuron joukkoon kookosöljy ja siirappi, sekoita. Lisää porkkanasose ja mausteet ja sekoita tasaiseksi. Voitele vuoka/vuoat sopivalla öljyllä jaa kaada massa vuokiin. Itse sain tällä ohjeella kolme puolen litran folivuoallista laatikkoa. Tasoita massan pinta ja ripottele päälle tattarileseitä. Mantelijauhekin toimisi varmasti hyvin, jos manteli sopii. Ensi kerralla kyllä varaan korppujauhoa vaikka hyvää tuli näinkin. Paista laatikoita 200 asteessa 45-60 minuuttia.
perjantai 23. marraskuuta 2012
Piparit ton-ton-ton
Adventin aika kolkuttelee jo ovella, joten meillä antauduttiin tänään piparin paistoon. Hieman homma mietitytti, koska viime vuonnahan käytössä oli niin margariini kuin riisijauhokin, joten viimevuotisesta hyväksi koetusta ohjeesta piti karsia runsaalla kädellä. Vaan hyviä tuli. Hieman perinteistä vaaleampia, mutta maku on ihan joulupiparinen. Suutuntuma myös miellytti. Parhaat pikkuleivät sitten margariinin menetyksen... Lisäksi taikina oli yllättävän helppo käsiteltävä, ominaisuus joka ei ole kaikettomille leipomuksille aina itsestään selvä. Tällä ohjeella tuli kolme pellillistä pieniä minipipareita.
1/4 dl auringonkukkaöljyä
1/4 dl kookosöljyä
½ dl siirappia
1/4 dl sokeria
½ tl kanelia
1/4 tl suolaa, jauhettua kardemummaa sekä inkivääriä
ripaus pomeranssia ja neilikkaa
2 rkl kaurajuomaa (oatly) tai vettä
1 dl tattarijauhoja
1 dl provenan täyskaurajauhoja
½ dl perunajauhoja
½ tl psylliumia
1/4 tl ksantaania
½ tl soodaa
Mittaa kattilaan sokeri, öljyt ja siirappi. Kiehauta seos tasaiseksi ja lisää mausteet. Lisää lopuksi neste, sekoita tasaiseksi ja anna seoksen jäähtyä. Lisää jäähtyneeseen seokseen keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vaivaa taikina tasaiseksi palloksi. Nosta kelmuun kääritty taikina jääkaappiin jähmettymään kahdeksi tunniksi.
Leivo taikinasta pipareita. Itse kaulitsin silikonisen alustan päällä ja apuna käytin perunajauhoja. Mielestäni tattari- ja kaurajauhot ovat kaulinnassa liian stydejä. Perunajuhoja tulee kuitenkin käyttää todella vähän ellei halua liisteriä. Pieni taputtelu pintaan riittää käsittelyn helpottamiseksi. Paistoin pipareita 200 asteessa tasan 7 minuuttia. Enkä taaskaan muistanut kuinka helposti piparit saa kärvähtämään... =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





















