Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makkararuoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makkararuoat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. toukokuuta 2014

Nakkikääröt (gluteeniton, munaton, maidoton, soijaton)


3 dl Oolannin perunamuussiainesta
1½ dl Oatlyn luomu kaurajuomaa
½ dl kookosrasvaa
3/4 dl oliiviöljyä
ripaus suolaa
1½ dl Provenan täyskaurajauhoja
1½ dl tattarijauhoja (Keskisen mylly)
1 dl maissitärkkelystä
1 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
tl kärjellinen ksantaania

2 pakettia Vatajan lisäaineettomia nakkeja
Puhdaskaurahiutaleita koristeeksi

Mittaa kattilaan perunamuussiaines, kaurajuoma, rasvat sekä suola. Kuumenna sekoittaen kunnes seos on tasainen. Anna soseen jäähtyä huoneen lämpöiseksi ja lisää sitten joukkoon keskenään sekoitetut loput aineet. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi ja nosta jääkaappiin lepäämään. Pidin taikinaa kylmässä vajaan tunnin. 

Leikkaa nakit kolmeen osaan. Kauli taikina osissa voitaikinalevyn paksuiseksi ja leikkaa taikinapyörällä sopivia neliöitä ja kääri nakinpalat niiden sisään. Taikina on kaikettomaan tapaan suhteellisen hellin käsin käsiteltävää, joten lievää näpräämistä vaaditaan. Täysin kestettävissä kuitenkin. ;) Voitele kääröt vedellä ja koristele kaurahiutaleilla. Parhaiten tämä onnistuu kaatamalla hiutaleet pienelle lautaselle ja painamaan voidellun käärön hiutaleisiin. Paista kääröjä 220 asteessa noin 20 minuuttia. Ovat vaivan arvoisia!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Nakkikastike ton-ton-ton


1 pkt vatajan lisäaineettomia nakkeja ja loraus öljyä paistamiseen
½ dl sopivaa öljyä
3 rkl dl tattarijauhoa
3 rkl dl provenan täykaurajauhoa
1 tl sipulijauhetta
2 tl persiljaa
suolaa ja mustapippuria
(1 rkl ketsuppia)
n. ½ l vettä
 
Ruskista pilkotut nakit pannulla. Siirrä ruskistetut nakinpalat syrjään odottamaan ja lisää pannulle öljy sekä jauhot. Anna jauhojen ruskistua hieman ja lisää sitten joukkoon vesi muutamassa erässä kokoajan sekoittaen. Lisää mausteet ja nakit. Anna kiehua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.
 



torstai 28. helmikuuta 2013

Coleslaw ton-ton-ton ja hodarit

Allergiat aiheuttavat vilkasta liikehdintää netissä ja täytyy sanoa, että on kyllä joka kerta ihanaa löytää jotakin uutta. Allergiamatkalla blogi on yksi niistä, joita tulee seurattua aktiivisesti. Sieltä tässä hiljattain bongasin kaikettoman majoneesin ohjeen, joka ilokseni oli huomattavasti kevyemmän oloinen kuin se versio, jota meillä on aiemmin tavattu tehdä. Hieman muuttelin ohjetta mausteiden osalta, tillin jätin pois ja valkosipulia ripsautin reilummin, etikkaa laitoin hieman säästeliäämmin, nesteenä käytin kaurajuomaa. Molemmat ohjeet ovat erittäinkin käyttökelpoisia, tämä juoksevampi malli toimi todella kivasti coleslaw salaatissa. Kiva, että Kaverikin pääsi tätä herkkua maistelemaan muun perheen seuraksi. 2 dl majoneesiin käytin 2 isoa porkkanaa ja noin ½ l kaaliraastetta. Yksinkertaisuudessaan valmistusprosessi on seuraava: valmista majoneesi, raasta porkkanat ja kaali ja sekoita yhteen. Tehdessä mietiskelin jo purjosipulilla ryyditettyä versiota. Täytynee testailla.


Tällä kertaa coleslaw löysi tiensä hodareitten väliin. Hodarisämpylät leivottiin vesirinkelitaikinasta ja täytyy jälleen kehua sen leivottavuutta. Näiden gluteenittomien leipominen lasten kanssa osaa välillä olla hankalaa, mutta tämän taikinan kanssa onnistui mainiosti.






keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Nakkikeitto

Nakkieittohan on maailman simppelein ruoka, joten en ole oikein osannut sen ohjetta tänne blogiin laittaa. Monasti vaan olen törmännyt kysymykseen: Miten oikein teet keittoja, kun et voi käyttää liemikuutioita? Niinpä... Tätä sitä tuli pohdittua silloin aikanaan itsekin, kun tähän allergiahässäkkään tuli mukaan temmatuksi. Hassua miten ajatukset muuttuvat ruoan mukana. Tänä päivänä pelkkä ajatuskin kaikenmaailman prosessoiduista kuutioista kavahduttaa. Kaikkea sitä on tullutkin syötyä. Parhaat liemet saa itse keittämälla ja silloin, kun ei jaksa ja pakastin on tyhjä, saa mausteilla ihan ok soppaa. Muutenkin tämä ruokailun rajallisuus on tuonut muassaan paljon hyvää. Meidän perhe on kokenut täydellisen ravitsemusherätyksen ja siirtynyt puhtaampiin raaka-aineisiin. Joskus tuntuu, että pipo on mennyt jo liiankin tiukalle, kun lievää ahdistusta tuntee rinnassaan nakkeja pilkkoessaan - prosessoitua lihaa! ;) On siis ihan terveellistä tehdä lasten riemuksi aina välillä soppaa kera nakkien... :D Ihan pakko jakaa myös toinen ajatus käsiteltyyn ruokaan liittyen, tavalliset nakit ja makkarat ovat nykyään kaikessa nitriitillä aikaansaadussa punaisuudessaan jotenkin vastenmielisen näköisiä. Olenkohan ainoa, jolle näin on käynyt, kun aikansa on näitä lisäaineettomia versioita katsellut?!


 1½ l vettä
4 porkkanaa
8 kiinteää perunaa
pieni purjo
10-15 maustepippuria
1 tl valkosipulijauhetta
2 tl sipulijauhetta
2 tl suolaa
1 rkl kuivattua persiljaa
1 pkt vatajan lisäaineettomia nakkeja
sopivaa öljyä

Keitot tulee tehtyä aina milloin mitenki riippuen aikataulusta ja viitseliäisyydestä. Joskus tulee freesattua kasviksia hetki öljyssä ennen veden lisäämistä, mutta tällä(kin) kertaa laiskotti. Silloin tällöin keittoon eksyy lantun tilalle kukkakaalia, mutta nyt tehtiin tällaista perussoppaa. Näin ollen mittasin veden kattilaan kiehumaan ja lisäsin joukkoon mausteet. Ensin sekaan porkkanakuutiot ja hetken perästä perunat. Purjon tykkään lisätä hieman myöhemmin ettei mene aivan muussiksi. Keiton poristessa voi nakkja pyöräyttää pannun kautta. Tämä tapa on opittu omalta äidiltä. Muistan aina, että äidin tekemä nakkikeitto oli erityisen hyvää, koska äiti tapasi ruskistaa nakit pannulla ennen kuin lisäsi ne keittoon. Tämä tapa on periytynyt, vaikkakin äitini kasarinakit olivat kyllä ihan oikeasti ruskeita. Kovin ovat meillä kalpean sorttisia. Nakit sekaan, kun kasvikset ovat pehmeitä.

maanantai 13. elokuuta 2012

Munaton "munakas"

Tämä on jälleen sarjassamme: tärkeintä on ulkonäkö. Tämähän ei siis maistu yhtään munakkaalle, mutta on kyllä hyvää. Sen pääasiallinen tehtävä onkin näyttää munakkaalta, joten viis mausta...hah...

2 vatajan lisäaineetonta nakkia
½ kesäkurpitsa
1 dl oolannin perunamuussiainesta
1 tl kuivatttua ruohosipulia
mustapippuria ja suolaa
2 dl kaurajuomaa
1 rkl perunajauhoa
1 rkl kaurajauhoa
öljyä paistamiseen

Raasta kesäkurpitsa ja pilko nakit. Paista kurpitsaa ja nakkeja hetki tilkassa öljyä. Lisää pannulle perunamuussiaines sekä mausteet. Levittele seos tasaisesti pannulle. Kaada seoksen päälle reilu loraus öljyä ja yhteen sekoitetut kaurajuoma sekä jauhot. Anna paistua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. "Munakasta" ei paistamsen aikana kannta koskea. Kun seos on hyytynyt ja kypsä, taita "munakas" kahtia ja liuta varovasti pannulta lautaselle. Koostumus on mureneva, mutta pysyy kasassa hellällä käsittelyllä. Tarjoile annoskateuden karkoittaja raikkaan salaatin kera.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Nakkipannaripiiras

Taannoinen onnistuminen makean perunapannarin kanssa poiki herkkuja myös suolaiselle puolelle. Lapset innostuivat tästä erityisesti. Hauskinta oli varmasti se, että tätä maisteltiin piknikhenkisesti pihalla. Vinkkinä voin sanoa, että kannattaa paistaa metallisessa vuoassa. Käytin lasivuokaa, kun en taas jälleen kerran muistanut ettei pannarit paistu lasivuoassa, ainakaan munattomat. Aaargh. Nakitkin kärtsäsivät kuten kuvasta näkyy, kun jouduin paperin reunasta vetäisemään teokseni vielä hetkeksi pellille lisäkypsennykseen. Mutta hyvältä maistui. Tätä tehdään jatkossakin... kaapissamme kököttävää pyöreää peltiivuokaa käyttäen...

 
5 dl kaurajuomaa
3 dl oolannin muussiainesta
2 dl provenan täyskaurajauhoja
½ dl perunajauhoa
2 rkl sopivaa öljyä
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta
½ tl sipulijauhetta
ripaus mustapippuria

Täyte:
3 vatajan lisäaineetonta nakkia
1 kevätsipuli
1 höyrytetty porkkana tai muuta kasvista
(oli jäänyt tähteeksi lounaalta)
Kuumenna 2 dl kaurajuomaa ja lisää siihen muussiaines. Lisää loppu kaurajuoma sekä öljy. Lisää haaleaan muussiin kuivat aineet sekä mausteet. Anna turvota sillä aikaa kun valmistelet täytteet.
Pilko sipuli ja nakit. Kuullotin sipuleita hetken pannulla, en kuitenkaan ruskistanut. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun piirasvuokaan ja ripottele päälle sipulit, nakit sekä porkkanakuutiot. Paista 225 asteessa 25-30 minuuttia.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kuumat koirat

Esikoinen sai taannoin lahjaksi leikkiruokaa ja joukossa oli hot dogeja. Ne ovat herättäneet kiinnostusta ja moninaisia kysymyksiä. Tänään tuli mitta täyteen tästä aiheesta ja ei auttanut muu kuin käydä jälleen tuumasta toimeen. Tässäpä kuumat koirat Kaverin tapaan.
 
 
3,5 dl kaurajuomaa
2 rkl kuivahiivaa
¾ rkl psylliumia
½ rkl finaxin hapanjuurta
1 rkl siirappia
2 rkl sopivaa öljyä
½ tl suolaa
½ rkl sipulijauhetta
½ dl perunajauhoa
½ dl tattarilesettä
1 dl puhdaskaurahiutaleita
2 dl tattarijauhoa
 
Lämmitä kaurajuoma ja lisää siihen hiiva, psyllium, hapanjuuri ja siirappi. Sekoita ja anna seisoa 10 minuuttia. Lisää sitten suola, sipulijauhe, öljy sekä kuivat aineet. Sekoita muutaman minuutin ajan sähkövatkaimen taikinakoukuilla. Muotoile taikinasta pellille leivinpaperin päälle öljytyin käsin 5-6 pitkulaista sämpylää. Kohota peitettynä 20 minuuttia ja paista 225 asteessa 20 minuuttia. Anna sämpylöiden levätä leivinliinan alla 5-10 minuuttia ennen kuin halkaiset ne. Tällä välin on hyvä grillata nakit. Meillä käytössä Vatajan lisäaineettomat nakit.
Halkaise sämpylät pitkittäin niin, että toinen pitkä sivu jää kiinni. Meillä sämpylät olivat tässä vaiheessa mukavan lämpöisiä, mutta ne voi lämmittää myös uudelleen grillissä nakkien kanssa. Täytä sämpylät esimerkiksi alla olevan ohjeen mukaan tehdyllä lisäkkeellä. Kaverilla sämpylän välissä olikin vain lisäkettä ja yksi siivu suolakurkkua nakin kaverina.  Meillä vähemmän rajoittuneilla väliin kampesi myös ketsuppia, sinappia, paahdettua sipulia sekä suolakurkkuja.

 

Miedosti etikkainen lisäke

1 porkkana
10 cm kesäkurpitsaa
1 kevätsipuli
1 rkl valkoviinietikkaa
2 tl sokeria
ripaus valkopippuria
4-5 dl vettä
 
Raasta porkkana sekä kesäkurpitsa ja pilko kevätsipuli pieneksi varsineen. Mittaa 4 dl vettä kattilaan, kiehauta ja lisää etikka, suola, sokeri sekä pippuri.  Lisää nesteen joukkoon raasteet ja pilkottu sipuli. Anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä. Anna lisäkkeen jäähtyä hieman ennen tarjoilua.