Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sopivia tuotteita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sopivia tuotteita. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. kesäkuuta 2016

Jäätelökesä kaikettomana

Jo talvella bongasin Pirkka sarja uudet jäätelöt. Näissä ei ole mitään meitä allergisoivaa, ei edes sitä inhaa rypsiä mitä kaikkeen aina tungetaan, joka on pieni ihme. Lisäksi nämä ovat ehdottomasti normeimmat kaikettomat jäätelöt ikinä. 



Mustaherukka ja Mango-Passion sopivat muuten todella hyvin vierekkäin samaan kuppiin täydentämään toisiaan. Nam! Tästä tulee todellakin jäätlökesä meidän talouteen! :)

torstai 24. maaliskuuta 2016

Kaiketonta juustoa

Blogia on tullut viime aikoina päivitettyä harvakseltaan... Mitä? Eikö kerran vuodessa riitä? :D
Harkitsin jo lopettamistakin, mutta sitten tuumin, että kirjoittelen kun jaksan. Ei ne ruokaohjeet vanhaksi mene. Ja nyt tuli fiilis kirjoitella!

Meillä on talven aikana elvytelty jo menneisyyteen hukatuksi luultuja ruokia, kun paikallisen marketin hyllyihin ilmestyi kaiketonta Violife merkkistä juustoa. Juusto on maidoton, gluteeniton, soijaton, munaton ja meille tärkeänä myös rypsitön. On leivän päälle vuoltavaa ja parmesaania pastaan. Hämmentävän juustoinen maku noissa, vaikka eihän se nyt ihan yksi yhteen olekkaan. Ruoan valmistuksessa nämä ovat olleet kultaakin kalliimpia. Ja Kaveri on niin ikionnellinen omasta juustostaan, että tämän äidin sydän on edelleen ihan sykkyrällä. Suosittelen kaikille maitovammaisille tätä.

Alla olevissa kuvissa parmesaani vasemmalla ja edamin tapainen oikealla. Pizzajuustoakin tältä valmistajalta löytyy ja se on parhaiten sulavaa esim. kuorrutteissa ja sen sellaisissa.



keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Uusia sopivia ja silmiä turvottavia!

Meidän perheessä puhaltelevat uudet tuulet. Takana on on siedätystä, työtä ja vahinkoa. Tuloksena kuitenkin laajentunut makumaailma, kun kuvaan ovat ilmestyneet säilykeananas sekä kuivattu herne. Ja tosiaan kyse on nimenomaan omaan liemeensä säilötystä ananaksesta ja KUIVATUSTA herneestä. Herneinnostuksissa mentiin kokeilemaan pakastevihannessekoitusta, jossa mukana oli sokeriherneen palkoja ja loppu oli historiaa... Herneenpaloista seurasi ataraxia, ihottumaa ja valvottu yö. Elikkäs herne sopii vai puoliksi tapettuna. Riemu on kuitenkin elossa ja suuri, koska tämä ruokarintaman valloitus on tuonut ruokapöytäämme ensimmäisen sopivan eineksen: purkkihernekeiton. En olisi kuunaan uskonut, että purkkihernekeitto voi tuottaa yksilölle niin paljon iloa, mutta niin se vaan teki ja tekee edelleen; joka torstai. Sain tuossa taannoin muuten kommentin, että eräässä taloudessa ei kyllä purkkirokkaa syödä vaan tehdään kaikki itse. :D :D :D Hieno homma! Good for you! :D


Ja täytyypä sanoa, että ananaksen saaminen ruokavalioon toi pizzaan ihan uutta ulottuvuutta. Kinkusta ja ananasmurskasta saa pizzaan aivan ihanan maidottoman täytteen. Jännä juttu muuten, että minä joka olen aina vihannut perinteistä juusto-ananaspizzaa, pidin näistä maidottomista versioista. Pohjana meillä toimii nykyään tämä leivinjauheella toteutettu malli jauhoja vaihdelleen. Kuvassa oleviin käytin perunajauhoa, maissijauhoa, kaurajauhoa ja riisijauhoa. Punakammassa versiossa täytteenä kalkkunameetvursti, paprika ja herkkusieni. Hyviä olivat molemmat.


maanantai 30. maaliskuuta 2015

Pääsiäistunnelmia

Hui, tämä on tämän vuoden ensimmäinen postaus... Elämä on puristanut tässä osoitteessa viimeisetkin mehut, joten jostakin on pitänyt karsia; tällä kertaa se oli tämä blogi. Nyt viimein alkaa tuntua siltä, että tännekin jaksaa taas jotakin sisältöä tuottaa, joten iloisia uutisia kaikettomien pääsiäistuotteiden saralta on luvassa. :)

Tänäkin vuonna Kaverin pääsiäismunat tuli tilattua Dammenbergiltä, mutta olipa silti suuri riemu löytää jotakin uutta tältä rintamalta. Anoppi tuossa mainitsi, että oli sattumoisin bongannut Punnitse ja säästä puodista kaikettomia suklaamunia, mutta ei ollut sitten kuitenkaan rohjennut niitä ostaa. Olisipa vain rohejnnut, sillä tutkimusmatka kyseiseen kauppaan tuotti ihan mielettömän ilon. Kaveri pomppi ja kiljahteli riemusta tajutesaan, että hänelle löytyi suklaamunia ja vieläpä valinnnan vaihtoehtoja. Niin no, me kyllä ostettiin molemmat, ei tarvinnut valita. :D Tämä kaikki pyyhki pois sen mielipahan, jota palmusunnuntain virpomapalkat tuottivat. Niin, ei maidoton suklaalevy vaan nelivuotiaan silmissä ihan korvaa suklaamunaa, jonka sisällä on yllätys. Eihän näissäkään ole, vielä... Arvaatte varmaan kuka ensi yönä murtautuu Kinderiin ja sijoittaa keltaisen pökäleen allergiamunan sisuksiin. Dammenbergiin kun ei valitettvasti yllätystä saa mahtumaan, mutta näihinpä saa. Alla kuvia päivän saaliista. <3

Vasemmalla D&D choclatesin muna ja oikealla Plamilin.

D&D munan ainesluettelo.

Plamilin munan ainesluettelo.
Ja tämähän muuten oli myös luomu ja reilun kaupan tuote. Peukut sille :)

D&D munan pakkauksessa oli hauska labyrintti takapuolella.

Ja jälleen vasemmalla D&D ja oikealla Plamil.
Lisäilen makuraadin arviot sitten myöhemmin...

Lisäys 16.4.2015: 
Näistä kadesta voiton vei ehdottomasti Plamil kaikissa kategorioissa. Plamil on maukkaampi, luomumpi, reilumpi sekä maksaa vain puolet kilpailijastaan. Tosin meillä taidetaan jatkossakin pysytellä dammenbergin munissa, ovat maualtaan voittamattomia. :)

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Oi kuusipuu, oi muovipuu...

Joulu on taasen ovella ja tässä taloudessa sen valmistelut on aloitettu tänä vuonna aiemmin kuin koskaan aikaisemmin. En muista olenko täällä blogissa kertonut, että Esikolla on tätä nykyä astmapiippu. Kaverin ollessa allerginen ruoka-aineille, Esikko hoitelee pölypuolen. Viime joulu yskähdeltiin allergialääkkeiden voimalla ja aamuisin niin omat kuin Esikonkin silmät olivat turvonneet. Kuusi sai lähtöpassit aika nopealla tempolla ja samalla oireet helpottivat. Arvaattekin jatkon. Tämä vuosi on tehty surutyötä joulukuusen haudalla.

Päätin kuitenkin tehdä parhaani löytääkseni mahdollisimman aidonoloisen tekokuusen ja sellainen löytyikin Ruotsista. Hinta hieman kirpaisi, joka rahteineen oli lähes tarkalleen 300€. Vain yhden toimittajan kautta kuusen ostaminen oli alunpitäen mutkattoman oloista ja vaikka mutkia tulikin, oli asiakaspalvelu ensiluokkaista. Tästä jäi todella hyvä mieli. Kaupan linkki tässä. Sieltä löytyy valikosta jul ja sen alta julgranar jne. Kuusi kulkee nimellä Svensk gran 210cm.

Logotype

Kyllä jännitti, kun paketti sitten saapui. Olin ostanut kalliin kuusen näkemättä sitä luonnossa.


Paketin avaaminen kuitenkin tuotti iloisen yllätyksen. Kuusi on todella aidon näköinen. Ensinnäkin se on kauttaaltaan ns. PE kuusi eli siinä ei ole tekokuusille tyypillistä lamellimaista oksistoa edes tyvessä. Lisäksi oksan rangat ovat ruskeita.


Toiseksi kuusen runko on aitoa puuta alaosan tyvioksia myöten. 


Yleensähän runko on ihan muovia tai vaihtoehtoisesti vihreällä karvalla peitettyä muovia ja rungossa rellottavat muoviset oksankiinnikkeet. Eiii!

Kolmanneksi kuusi on luonnollisen epäsymmetrinen.


Tästä onkin revitty huumoria. Aiempina vuosina kun olen tirissyt juurikin epäsymmetrisyydestä. Nyt maksoin itseni kipeäksi sen vuoksi. :D Ainoa pienen pieni miinus on kuusen korkeus 210cm, joka olisi saanut olla mieluusti hieman enemmän. Tämä johtunee osin siitä, että meillä on aiempina vuosina ollut aavistuksen korkeampi kuusi, kun kotimme katto on korkealla. No kaikkeen tottuu ja tämä nyt on sellainen hakemalla haettu miinus. Muovikuuseen siirtymisessä minulle tärkeintä oli se, että ovelta ei pysty oitis sanomaan onko kuusi aito vai ei. Tietääkseni kaikki meidän tutut eivät tätä blogia lue, joten aion testata kuusen autenttisuuden olemalla asiasta ihan hiljaa. ;) Tänne oli kuitenkin pakko tunnustaa, mikäli joku muukin etsii pakon edessä jouluksi kuusta samoilla kriteereillä kuin me. Täytyy sanoa, että SUOSITTELEN!

PS. Jouluksi lupaan laittaa kuusesta kuvan koristeineen.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Uutta leivän päällistä

Kylläpä on mukavaa, kun kauppoihin ilmestyy silloin tällöin jotakin Kaverillekin sopivaa. Uusimmat löydökset ovat Herra Snellmanin kalkkuna meetvursti


 ja Vatajan Mummon lisäaineeton maksamakkara, 


joka on soijaton, jauhoton, munaton ja maidoton. Tuossa metukassa tosin on nitriittiä, mutta menkööt. Kiva lisä ruokapöytään silloin tällöin.


torstai 24. heinäkuuta 2014

Broileri pasta salaatti ton-ton-ton

Huh huh hellettä! Kuumalla ilmalla ei kyllä tahdo ruoka maistua, ei aikuisille eikä sen paremmin lapsillekaan. Hiljattain pasta on palannut ruokalistalle, koska maissia Kaveri voi tätä nykyä vedellä rajoitteetta. SamMills merkkinen täysmaissipasta on helpottanut elämää kummasti. Ja mikä parasta, niin tätä löytyy kaiken mallista spagetista penneen. :D


 Tällä kertaa pasta löysi tiensä salaattiin, joka näin kuumuuden keskellä on ruokien aatelia.


200g Penne maissipastaa

500g maustamattomia broilerin filesuikaleita
suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, valkosipulijauhetta

2 kourallista basilikan lehtiä
1 dl hyvälaatuista neitsytoliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
ripaus suolaa ja mustapippuria

250g miniluumutomaatteja
1 tuorekurkku
½ jäävuorisalaatti

Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Valmista tällä välin pesto. Mittaa sauvasekoittimen kulhoon basilikat, valkosipuli sekä oliiviöljy ja aja tasaiseksi kastikkeeksi. Mausta pesto ripauksella suolaa ja mustapippuria. Valuta pasta ja sekoita sen sekaan pesto. 
Jätä pasta maustumaan ja paista sillä aikaa broileri tilkassa öljyä. Mausta lihat suolalla, pippurilla, paprikalla ja valkosipulijauheella. Kaada kypsät broilerit pastan sekaan, sekoita ja nosta kylmään viilenemään. Kun pastat ja broiskut ovat jäähtyneet pieni joukkoon loput aineet, sekoita yhteen ja anna vielä makujen tasaantua jääkapissa hetken verran.


keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Kalkkia kitaan ja vehnää ei kiitos taas hetkeen

Tänään oli ruokarintamalla mukava päivä. Apteekissa silmään sattui mahdollisimman vähän sisältävä purukalkkitabletti. Vihdoinkin! Nämä pureskeltavat on niin paljon varmempia, kun tietää kaiken tavaran menevän perille. Valitettavasti appelsiinin makuinen malli sisälsi aspartaamia. :( Hyllylle jäi moinen myrkky.


Paluumatkalla apteekista kävin noutamassa Ruohonjuuresta tilaamani postipaketin, joka sisälsi mm. quinoa muroja, kotimaista hamppurouhetta sekä mustikkajauhetta. Esikolle paketissa oli luomulaatuista kihernejauhoa. Esikon lautaselta on nyt viime kesästä lähtien jouduttu kananmuna pitämään pois ja munakkaan perään on kovasti kyselty. Taannoin sitten bongasin Annikan munattoman munakasohjeen ja toivon mukaan siitä on apua Esikon pahimpaan munakaskaipuuseen. :) Harmi ettei Kaveri näistäkään pääse nauttimaan. Ehkä joskus vielä...


Niin ja olen vallan unohtanut kertoa vehnäaltistuksen tulokset. Altistushan käynnistyi enemmän kuin lupaavasti. Teelusikan kärjellisellä lähdettiin liikkeelle ja mitään mullistavaa ei tapahtunutkaan. Altistusta jatkettiin yhtä varovaisesti ja pitkän päivän päätteeksi oltiin jo ruokalusikallisessa mannapuuroa. Äitinä voin kyllä sanoa, että ei Kaveri ennen sitäkään ihan täysin oma itsensä ollut, mutta ruokalusikka olikin sitten liikaa. Kaveri sai lääkettä ja reaktio hieman rahottuikin, kunnes yhtäkkiä sitten mentiinkin ihan toiseen äärilaitaan ja adrenaliinia reiteen. Toiveikas päivä päättyi kaaokseen. Onneksi päästiin illalla kotiin haavoja nuolemaan. Vehnä on kyllä vaarallinen tyyppi. Sen aikaansaamat reaktiot ovat paljon äkkinäisempiä kuin maidon, ne iskevät silmille salamana. Onneksi meillä oli matkassa iki-ihana lääkärimme ja yksi tutuista sairaanhoitajista. Ja onneksi näsitä on taas edessä vuoden tauko.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Leikkelettä

Nytpä löytyi kaupasta jotakin täydellisyyttä hipovaa: herkullista lisäaineetonta luomukinkkua. Hinta on tämän herkun ainoa miinus ja ehkä myöskin joutsenlipun puute. Toisaalta leikkeleitä meillä kuluu niin vähän, että so what.


perjantai 5. heinäkuuta 2013

Hilloa

No nytpäs löytyi kaupasta mukavaa valmista. Luomulaatuista vadelma-omenahilloa. Ja mikä parasta, tämä herkku ei sisällä laisinkaan lisättyä sokeria ja on silti niin ihanan makeaa. Ainoa miinus on ainostaan viikon mittainen säilyvyys avattuna. Emme pitäneet ongelmana tämän herkun kanssa... ;)


Sisältää vadelmaa, omenaa ja pektiiniä.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Riisimaito


Voihan ilo ja helpotus! Riisi on palannut ja sepä on helpottanut elämää monellakin tapaa. Ruoanlaitto on helpottunut, ruoka luonnollisesti monipuolistunut viljojen osalta ja mikä upeinta, riisimaito on korvannut käytössä olleen Oatlyn luomu kaurajuoman ruokajuomana. Oatlyhan on valtavan hyvä tuote ja herkullisen makuinenkin, mutta se ei sisällä kalkkia. Itseasiassa mikään meille sopiva kaurajuoma ei ole kalsiumrikastettua. Kaikissa kalkkimaidoissa kun on sitä meidän perheen verivihollista rypsiä. :(  Näin ollen Kaveri on kalkkinsa saanut ruokaan lisättävänä jauheena. Ihan ok muuten, mutta voitte arvata, että juuri sitä kalkitettua ruokaa ei tietenkään syödä. Riisimaito kuitenkin tuli kuin tulikin ja ratkaisi kalkkiongelman kertaheitolla. Rice Dream kalsiumrikastettu riisijuoma (sis. vesi, riisi, auringonkukkaöljy, kalsiumfosfaatti, merisuola) sopii meillekin. Jee! Harmi vaan ettei tätä saa luomulaatuisena, kalsiumversiota siis...

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Luomu tomaattipyre

Tomaattikin hivuttaa itseään meidän perheessä sopivaisten syötävien listoille. Jokapäiväistä herkkua tämä ei ole, mutta kerran kaksi viikkoon syötynä menee jo mukavasti. Tietysti tomaattipäiviin ei kannata sitten enää lisätä esimerkiksi kaaleja sotkemaan pakkaa. Itse olen rakastunut tähän luomupyreeseen sen täyteläisen makean maun takia. Ja myös siitä syystä, että tätä saa ostaa lasipurkissa. :)


lauantai 4. toukokuuta 2013

Riisijäätelö

Kesä tekee tuloaan ja kaikki herkuttelevat jäätelöllä. Kuten vakikävijät ovat huomanneetkin, on meillä alettu hiljalleen maistella riisiä ja tulokset ovat mitä lupaavampia. Riisihän on jo pompsahtanut tuolta ei sopivistakin pois. Vielä en täysin uskalla riisiä vapauttaa, mutta lähellä ollaan. Kaikesta huolimatta Kaveri on saanut nyt muutaman kerran herkutella Ingmanin rice riisijäätelöllä. Jotain pientä on poskeen tullut, mutta näin pienistä meillä ei enää säikähdetä. Kerran pari kuukaudessa voi hyvin kesäaikaan tätä herkkua vedellä.


Suklaata!

Lidlistä on löytynyt meille sopiva suklaa. En meinannut uskoa silmäni, kun huomasin, että tässä on soijan asemesta käytetty auringonkukkalesitiiniä. Kerrankin. Lindtiähän meillä on syöty jo pitkään, mutta onpa mukavaa, kun on toinenkin sopivainen vaihtoehto. Tässäkin paketissa komeili saattaa sisältää teksti, mutta koska listassa ei vehnää ollut, uskallettiin kokeilla. Ja oireita ei ole tullut.



keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Riisimakaroni

Riisi on palannut Kaverin kokeiltavien listalle. Esikollehan tämä siis käy ja onkin ollut meillä Kaveria lukuun ottamatta käytössä. Omasta mielestä paras gluteeniton makaroni. No tämähän on tietysti makuasia.


Tämä ei siis ole vielä Kaverilla vapaassa käytössä!

lauantai 23. helmikuuta 2013

Vatajan lisäaineettomat nakit


Ainesosat: sianliha n. 80 %, vesi, suola 1,7 %, mausteet (kumina, korianteri, paprika, mustapippuri, valkopippuri, valkosipuli), sianlihaproteiini.

torstai 24. tammikuuta 2013

Tattarimuroja

Taannoinen vierailu Punnitse&Säästä kaupassa poiki iloisen yllätyksen. Tattarimuroja ja vieläpä luomuna. Voiko ihminen enempää toivoa. Nämä löytävät tiensä vielä moneen. 


Siinä kun onnellisen epäuskoisena kaupassa seisoin paketti kädessäni, oli ensimmäinen ajatus riisisuklaa tai siis tässä tapauksessa tattarisuklaa. Että näin alkuun ainakin sellaista on tuloillaan. Mutta tässäpä kuva paketista.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Etelän hedelmää ja muutama muu

Suuri on ilo, kun tätä tekstiä alan naputella. Meillä on saatu päätöksen muutaman kuukauden mittainen uusien ruoka-aineiden kokeilukimara ja tuo oikean puoleinen lista on sen myötä päivittynyt. Kuten kuvasta näkyy, on tapahtunut jotakin uskomatonta. Meillä syödään sitruksia. Määrät eivät päätä huimaa, mutta syödään kuitenkin. Kaikki sai alkunsa appelsiinimehusta, jota meillä on aina aamiaispöydässä. Kaveri on siinä iässä, että kaikki naapurilautasella oleva kiinnostaa. Tuumin sitten, että joskushan sitä kiellettyjen listaa on selviteltävä uudelleen, joten aloitettiin varovaisesti maistamaan mehua yhden teelusikallisen annoksina aina aamuisin. Hiljalleen määrä kasvoi, mutta oireita ei ilmaantunutkaan. Mitä? Jännityksellä sitten kokeilin myös tuoretta satsumaa ja kas, ei vieläkään reaktiota. Vielä viime keväänä posket vetivät oitis ihottumalle sitruksista. Tämä on HIENOA. Ihaninta on seurata pienen ihmisen intoa ja ihmetystä uusien ruokien edessä. Toivottavasti näitä riemun hetkiä saadaan pian lisääkin. Nyt on kuitenkin rauhoituttava kokeiluissa, jotta iho pysyy kunnossa. On taasen se aika vuodesta, että maito- ja vehnäaltistukset lähestyvät...

Muitakin ilon aiheita löytyy. Paprikaa Kaveri pystyy vetelemään rajoituksetta ja kaakaokin tuntuu sopivan. Näyttää myös siltä, että E330 voidaan poistaa listalta, luultavasti. Tämä luulo on seurausta leivinjauhelapsuksesta. Lapsusta täytyy vielä hieman jatkojalostaa, jotta saadaan varmuus. Monet allergisten lasten äidit ovat kertoneet, että lapsen allergiat vain yhtäkkiä katosivat. Näköjään ainakin osin tämä pätee myös meillä. Unelma maidosta siis elää jälleen aiempaa voimakkaampana.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Juhlaeväitä

Meidän perheen juhliin lähtö sisältää hieman normaalia enemmän esivalmisteluja. Lokakuu on meidän keittiön virallinen leivontakuukausi, koska synttäreitä on tälle kuulle kasaantunut vino pino. Tällä kertaa valmistui syötävää lähes koko poppoolle, kun Kaveri on lähes kaiketon, allekirjoittanut gluteeniton ja Esikkokin päätyi syömään allergiavapaasti. Voi että olin muuten ylpeä Esikosta, kun edellä mainittuun ratkaisuun päädyttiin. Esikko sai itse valita syökö juhlissa kakkua vai osallistuuko oman eväsrasian tyhjentämiseen, koska hällä eivät nuo oireet ole olleet mitenkään mahdottoman voimakkaita. Valinta oli pienelle ihmiselle heti selvä, perusteena se, että ei ole kivaa kun mahaa koskee. Jotenkin tosi kypsä valinta, joka piti myös kahvipöydässä, vaikka nenän edessä oli messevä kakku. Ilmeisesti maha menee todellakin kipeäksi.

Tällä kertaa eväät valmistettiin pienellä riskillä suklaata runsaasti käyttäen. Kaveri on silloin tällöin herkutellut tummalla suklaalla ja mitään oireita ei mielestämme ole ilmennyt. Käytössä on ollut Lindtin 70% tumma suklaa, jossa kylläkin varoitellaan jäämistä. Voihan ilo, että voidaan vedellä suklaata ja vielä saattaa sisältää mallista. Tämä antaa taasen toivoa tulevaan. Suolaisena meillä oli mukana paprikalla, vatajan kinkulla ja ruohosipulilla piristettyjä rieskoja. Menevät muuten jatkokehittelyyn, niin makoisia olivat. Luulen, että Kaverin synttäreillä jotakin samantapaista on tarjolla. Vaan tässäpä makiaa ohjetta jakoon.



½ dl sokeria
1 dl provenan täyskaurajauhoja
1/4 dl tattarijauhoja
1/4 dl perunajauhoja
reilu rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 dl vettä
1/4 dl auringonkukkaöljyä
½ banaani muussattuna
rouhittua suklaata
(käytin 2 palaa Lindtin 70%)





Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sitten joukkoon vesi, öljy sekä muussattu banaani. Sekoita taikinaksi ja lisää joukkoon vielä rohittu suklaa. Jaa taikina muffinssivuokiin, sain tästä aikaiseksi 9 kpl, ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Koristeeksi pyörittelin tomusokerikuorrutteella koukerot.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Asiaa kaurakermasta


Kyllä sitä ihminen joskus osaa kangistua kaavoihinsa. Kaverin rypsiallergia on sulkenut käytöstämme kaikki kaurakermat. Väärin! GoGreen kaurakerma on auringonkukkaöljypohjainen ja siis sopii Kaverille siltä osin. Vielä pitää katsoa nuo apuaineet, että mitä ne mahdollisesti tekevät. Mutta miten siis olen voinut missata tämän tuotteen.

Rupesin oikein antaumuksella tätä asiaa pohtimaan, enkä keksinyt syytä tähän mokaan, en ennenkuin aloin kokkailla kanakastiketta. Koostumus, se se oli. Aikoinaan imetysdieetin aikana totesin, että Keijussa ja Oatlyssa on huomattavasti kermaisempi koostumus ja muistaakseni makukin. Jostain kumman syystä GoGreenin kerma pamahtaa pannulla lähes välittömästi täysin luiruksi. Jotenkin tuli sellainen olo, että on aivan sama korvaako kerman kauramaidolla vai tällä, varsinkin kun tämän joutui tärkkelyksellä suurustamaan siinä missä kauramaidonkin. Harmittaa. Arvatkaa olinko kermoissani. Kastikkeet teen varmaan jatkossakin kauramaidolla ihan jo siitä syystä, etten tahdo lisäaineita, joista ei ole mainittavaa hyötyä. Ehkä tämän kanssa kastike oli ihan piirun verran kermaisemman makuinen (lyhyt oli piiru) tai sitten kuvittelin. Luulen, että tämä toimisi paremmin niin, että lurauttaa juuri ennen tarjoilua valmiin kastikkeen joukkoon, eikä siis kuumenna enää yhtään. Ja leivontapuolella aion todellakin kokeilla. Siellä saattaa toimia mainiosti varsinkin, kun maku on aika makeahko. Vaan en valita en, kaikki sopivat tuotteet otetaan ilolla vastaan ja etsitään niille sopivat käyttökohteet, niin tämäkin.