Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jälkiruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jälkiruoat. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. kesäkuuta 2016

Jäätelökesä kaikettomana

Jo talvella bongasin Pirkka sarja uudet jäätelöt. Näissä ei ole mitään meitä allergisoivaa, ei edes sitä inhaa rypsiä mitä kaikkeen aina tungetaan, joka on pieni ihme. Lisäksi nämä ovat ehdottomasti normeimmat kaikettomat jäätelöt ikinä. 



Mustaherukka ja Mango-Passion sopivat muuten todella hyvin vierekkäin samaan kuppiin täydentämään toisiaan. Nam! Tästä tulee todellakin jäätlökesä meidän talouteen! :)

maanantai 10. marraskuuta 2014

Isänpäivän juttuja

Isänpäivät osaavat olla yhtä lentämistä. Senpä vuoksi ratkaisin tämän vuoden juhlinnat niin, että kaikki perheemme isät kokoontuivat meille juhlimaan. Loistoratkaisu kaikkiaan. Vaikka tekemistä keittiön puolella riitti, niin täytyy kyllä sanoa, että nautin täysin rinnoin kestitsemisestä. Jotenkin juhlien järjestäminen on aina mukavaa ja kun ruoka maistuu, niin mikäs sen parempaa. Päivän kohokohta taisi kuitenkin olla lasten taiteilemat tyynyt papalle ja ukille. Huippuhienoja! Oli ihana seurata, kun lapset niin ajatuksella ja rakkaudella piirsivät.

Kaverin teokset....
ja Esikon taiteilut.
Ruokapuolelta esittelyyn pääsee tällä kertaa vain jälkiruoka, kun juhlahumun keskellä unohtui pääruoka kuvata. Tarjolla oli broilerinleikkeitä herkkusieni-pekonikastikkeessa. Postailen ohjeen myöhemmin, koska sitä ruokaa tullaan syömään vielä monena talvisunnuntaina. Tässä kuitenkin sukaalaavaahto vadelmakastikkeella. Innoituksena toimi Esikon synttäreiden hyytelökakku.


2 prk GoGreen kauravispiä
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
n. 120g tummaa 70% suklaata
(käytin Pirkan 72% reilua ja luomua)

200 g vadelmaa
½dl vettä
½ dl sokeria

Vadelmakastike kannattaa valmistaa jo hyvissä ajoin. Itse tein sen jo edellisenä päivänä. Keitä vadelmia, vettä ja sokeria muutama minuutti. Anna jäähtyä hetki ja aja sauvasekoittimella tasaiseksi. Siivilöi kastikkeesta siemenet pois ja nosta jääkaappin viilenemään.

Valmista sukalaavaahto hetki ennen tarjoilua. Sulata suklaa ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Vaahdota kauravispi ja sokerit. Sekoita peini määrä vaahtoa suklaaseen ja lisää sitten suklaa loppuun vaahtoon. Sekoita tasaiseksi. Annostele tarjoiluastioihin, jos tarjoilet vaahdon heti. Mikäli vaahto on jääkaapissa liian kauan, se kiinteytyy ikävästi. Eli jos vaahdon tekee hyvissä ajoin, kannattaa se jättää sekoituskulhoon ja vatkata vielä kertaalleen kuohkeaksi ennen tarjoilua. Koristele vaahto vadelmakastikkeella ja vaikkapa sitruunamellissan lehdillä ynnä tomusokerilla. Loistava kahvin kaveri tämä.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Gluteeniton mämmi 2014

Jälleen pääsin virittelemään mämmiä. Viime vuotinen versio oli aika makea meidän makuun ja nyt puolitin siirapin määrän. Muutakin pikkuviilaamista tuli tehtyä ja tämän vuotinen on kuitupitoisempikin. :) Edelleen aika makeaa, joten luultavasti ensi vuonna vähennetään entisestään tuota siirappia, saas nähdä. Hyvää toki on tämäkin. Mielen päällä on myös kokeilla tehdä mämmi quinoaolueen. Noinkohan sillä saisi sitä paahteista ja maltaista makua lisää!? Onkos kukaan kokeillut?
Tämän vuoden tähtihetki oli muuten se, kun Kaveri sai mämmin kanssa kookoskermaa. Nämä ovat tärkeitä juttuja, että on samanmoista kuin muillakin ruokailijoilla. Ja miksipä ei olisikaan. Ajatelkaapa omalle kohdalle... ;)


120g kuivattuja rikittömiä luomuluumuja
3 dl vettä
1½ dl oolannin perunamuussiainesta
1 dl tattarijauhoa (keskisen mylly)
½ dl Hirvelän kaurakuitusta
½ dl appelsiinimehua
½ tl suolaa
½ dl tummaa siirappia
1 rkl hunajaa
1 tl pomeranssia
8 dl vettä

Mittaa kattilaan 3dl vettä sekä luumut. Keitä luumut pehmeiksi ja lisää muussiaines. Anna kiehua hetki, lisää appesiinimehu ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisää siirappi, hunaja sekä mausteet ja sekoita. Lopuksi lisää jauhot ja kaurauitunen sekä vesi muutamassa erässä koko ajan sekoittaen. Tästä määrästä riitti 1litran eskimon paperivuokaan sekä pieneen foliovuokaan. Hyvä järjestelmä sinänsä, kun pienen vuoallisen sa närkkiä maistiaisiksi, niin isompi säilyy sitten kauniina jälkiruoka-aikaa odottamaan. Paista mämmiä 175 asteisessa uunissa 1½ tunita ja anna vetäytyä folion alla. Mämmi on uunista otettaessa todella löysää, mutta asettuu kyllä jäähtyessään.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kaakaovanukas (maidoton)


8 dl riisijuomaa (rice dream, Natumi)
1 dl maizenan maissitärkkelystä
½ dl sokeria
½ vaniljatangon siemenet
3 rkl kaakaojauhetta (Van Houten)
ripaus suolaa

Mittaa kattilaan kuivat aineet ja vanilja kattilaan. Lisää pari desiä riisijuomaa, sekoita tasaiseksi ja lisää sitten loputkin riisijuomasta. Kiehauta seosta niin, että se pulpahtaa muutaman kerran ja sakenee. Kaada vanukas kulhoon ja nosta jääkaappiin kylmenemään.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Suklaakastike ton-ton-ton


½ dl kaurajuomaa (oatly luomu)
2 palaa lindtin 85% suklaata
1-2 rkl tomusokeria

Kiehauta kaurajuoma ja kytke lämpö pois. Lisää kuuman juoman joukkoon suklaa ja sokeri. Sekoittele niin kauan, että suklaa sulaa ja seos muuttuu tasaiseksi. Tarjoa jäähtynyt kastike vaikkapa jäätelön kylkiäisenä. Tästä ohjeesta riittää kastike viiteen jätskiannokseen. Meillä on totuttu todella voimakkaaseen suklaan makuun, joten makeutusta maun mukaan.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Gluteeniton mämmi

Löysin taannoin gluteenittoman mämmin ohjeen Pörden keittiössä blogista. Muutaman kokeilun jälkeen on ohjettakin jakoon. Tietenkin piti lähteä barrikadeille ja muutella ohjetta hieman. Oikein hyvää tulikin, vaikka ehkä vieläkin vähemmän makeutusta laittaisin seuraavalla kerralla. Saas nähdä kuinka innostutaan herkuttelemaan, jos vaikka uudemmankin kerran tulee mämmiä tehtyä tämän pääsiäisen aikana.


100 g kuivattuja luumuja + 3 dl vettä
1,5 dl oolannin perunamuussiainesta
1 dl tattarijauhoja
1/4 dl Hirvelän kaurakuitusta
½ dl appelsiinimehua
½-1 tl suolaa
1 dl tummaa siirappia
1 tl pomernssia
6,5-7 dl vettä

Keitä luumut 3 dl:ssa vettä. Vesi saa haihtua miltei kokonaan. Mittaa joukkoon perunamuussiaines sekä appelsiinimehu. Soseuta sauvasekoittimella samettimaiseksi massaksi. Lisää joukkoon puolet vedestä sekä loput aineet, sekoita. Lisää loppu vesi ja sekoita tasaiseksi. Massa saa olla todella löysää, vetistä. On vielä paistamisen jälkeenkin, mutta tiivistyy varsinkin kylmässä niin paljon, että reilusti vaan löysää. Kaada massa vuokaan. Itse käytin Eskimon 1 l:n pitkulaista paistovuokaa. Muistutti eniten perinteistä rovetta. ;) Paista mämmiä 175 asteessa 1,5 tuntia ja anna tekeytyä paistamisen jälkeen folion alla. Tarjoa kaurajuoman kera tai ellei maito ole ongelma, niin tietenkin kerman kanssa.



sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ensimmäinen raakasuklaakokeilu

Mielen päällä on monesti ollut raakasuklaan valmistus kotikeittiössä, mutta jotenkin tuo kokeilu on vaan jäänyt. Vaan hiljalleen lähestyvä joulu innoitti suklaakokeiluihin ja tätä lisää. Meidän perheessä ei tulla enää koskaan ostamaan teollisia konvehteja. Nämä olivat ihan perusversioita makuaineinaan vaniljaa ja täytteenä luomurusinaa. NAM! Suosittelen kokeilemaan. Tämän helpommaksi ei enää homma voi mennä ja voi kuinka palkitseva on lopputulos...


1 dl kaakaovoita
½ dl kookosöljyä
1 dl raakakaakojauhetta
2 rkl siirappia
1 rkl toumusokeria
½ vaniljatangon siemenet
ripaus ruususuolaa
(täytteeksi rusinoita)

Raasta kaakaovoi ja sulata se yhdessä kookosöljyn kanssa vesihauteessa. Lisää kaakao sekä muut makuaineet. Meillä makeutus hoituu toistaiseksi vähemmän superfoodin maineessa olevilla aineksilla, mutta siirtynemme muihin litkuihin jahka saadaan kokeiltua niiden sopivuus myös pienillä herkkusuilla. Sekoita tasaiseksi massaksi ja laita massa suklaamuotteihin hyytymään. Rusinat tiputtelin suklaan sekaan muottien täyttövaiheessa. Jääkaapissa menee pari tuntia, mutta hätähousut (kuten allekirjoittanut) voivat nostaa suklaan pakastimeen, jossa se hyytyy syöntikuntoon parissakymmenessä minuutissa. =)

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Omenaisia lettuja

Tällä kertaa suosikkilettutaikinasta taiteiltiin omenaisia herkkuja. Maistui kivasti hieman jouluiselle ja sehän ei haittaa, kun maakin on mukavasti pikkuisen valkea. Kyllä tässä alkaa jo pientä joulumieltä olla ilmassa. Tuntuu fiilis aikaistuvan vuosi vuodelta. Hmm, alkaakohan sitä tulla vanhaksi... :)


1 luomu omena
  2 rkl tärkkelysjauhoa
1/4 tl ksantaania
4 dl kauramaitoa (oatly)
2 dl provenan täyskaurajauhoa
2-3 rkl sokeria
½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1/4 tl aitoa vaniljaa
½ tl kanelia
(kookos)öljyä paistamiseen
 
Mittaa kulhoon tärkkelys, ksantaani ja neljännes kauramaidosta. Vatkaa seos tasaiseksi ja lisää loput ainekset ja sekoita hyvin. Anna taikinan turvota hetki. Kuori sillä välin omena ja poista siitä siemenkota. Leikkaa omena ohuiksi siivuiksi. Paista letut kookosöljyssä pannulla. Aseta lettujen päälle siivu omenaa heti kun olet annostellut taikinan pannulle ja kaada omenan päälle vielä loraus taikinaa, muuten omenat karkaavat lettuja käännettäessä.

Tällä ohjeella tulee myös tosi kivat amerikkalaishenkiset blueberry pancakesit, kun jättää tuon kanelin pois, tuplaa leivinjauheen määrän ja tietenkin vaihtaa omenan mustikoihin.
 

torstai 23. elokuuta 2012

Kauravanukas

Viiliä ja jogurttia, niitä meillä rakastetaan. Ymmärtää siis hyvin, että Kaveria harmittaa katsella, kun toiset vetelevät purkista herkkua hyvällä halulla. Silloin tällöin tulee viriteltyä jogurtin korviketta ja tässä yksi ihan käyttökelpoinen malli. Kahden suuruksen ansiosta kauran limaiset ominaisuudet eivät tule niin häiritsevästi esille. Maistuu suht reilusti kauralle, mikä ei välttämättä ole ollenkaan huono juttu, kun kauran ominaismaku on aika makeahko. Makeus sopii tähän kuin nenä päähän. Ohje on yhteen "purkilliseen", joten suurempaan satsiin kannattaa lisätä kerrointa. Ja makuvaihtoehtojahan riittää, kuvan versiossa mustikkaa, mutta oman maun mukaan.


1 rkl provenan täyskaurajauhoja
reilu 1 rkl sopivaa öljyä
(kookosöljyllä saa mukavan vivahteen makuun)
2 dl kaurajuomaa
1 tl perunajauhoja
(ripaus sokeria)

Mittaa kattilaan öljy ja kaurajauho. Kuumenna hetki niin, että jauhot turpoavat, varo ruskistamasta. Kaada joukkoon 1½ dl kaurajuomaa ja anna kiehua miedolla lämmöllä muutama minuutti. Nosta kattila levyltä. Mittaa loppu kaurajuoma (½dl) sekä perunajauhot kuppiin ja sekoita niistä suurus. Kaada suurus kattilaan ja käytä levyllä vielä niin, että seos pulpahtaa. Anna jäähtyä ja lisää haluamasi makuaine. Jäiset marjat voi lisätä lämpimäänkin seokseen.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Puolukkavispipuuro kaurasta


½ l vettä
1½ dl puolukoita
1-2 rkl sokeria
1½ dl provenan kaurajauhoja

Mittaa kattilaan vesi, puolukat ja sokeri. Anna puolukoiden kiehua viisi minuuttia. Lisää kaurajauhot koko ajan vispilällä sekoittaen. Anna kiehua vielä viitisen minuuttia, sekoita välillä. Jäähdytä puuro jääkaappikylmäksi ja vatkaa sitten kunnolla kuohkeaksi. Kuten olen aiemmin moneen otteeseen todennut, kauran yksi ominaisuus on limaisuus. Ei siis kannata säikähtää liisterimäistä koostumusta, se vähenee vatkaamisen seurauksena. Tarjoa kaurajuoman kera.