Taannoinen vierailu Punnitse&Säästä kaupassa poiki iloisen yllätyksen. Tattarimuroja ja vieläpä luomuna. Voiko ihminen enempää toivoa. Nämä löytävät tiensä vielä moneen.
torstai 24. tammikuuta 2013
Tattarimuroja
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Omenapiirakka
n. 3/4 dl kookosöljyä
1 dl sokeria
(vaniljaa)
½ tl suolaa
½ prk piltin omenasosetta
½ dl kaurajuomaa (Oatly luomu)
1 rkl pellavaruohetta
½ tl psylliumia
½ dl perunajauhoja
½ dl tattarijauhoja
1½ dl provenan täyskaurajauhoa
1/4 tl ksantaania
1 tl leivinjauhetta
2 luomuomenaa
sokerikanelia
Mittaa lasiin kaurajuoma ja sekoita siihen pellavarouhe sekä psyllium. Vatkaa huoneenlämpöinen kookosöljy ja sokeri kuohkeaksi. Lisää joukkoon omenasose sekä kaurajuoma, johon pellavarouhe ja psyllium on sekoitettu. Sekoita hyvin ja lisää sitten loput keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita vain sen verran, että saat aikaan tasaisen taikinan. Levitä taikina tasaiseksi irtopohjavuokaan. Vuoan pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperia. Lado taikinan päälle omenaviipaleet ja ripottele omenoiden päälle sokerikanelia. Paista piirakkaa 200 asteessa noin puoli tuntia. Anna piirakan jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua. Parhaimmillaan koostumus on seuraavana päivänä, mutta piirakka pitää tällöin muistaa ottaa jääkaapista tuntia paria ennen tarjoilua, jotta se pehmenee. Kookosöljy kun kovettuu jääkppilämpötilassa aikas kovaksi.
Makaronilaatikon päivitystä
Pientä päivitystä lihamakaronilaatikon ohjeeseen. Sittemmin mausteosasto on monistunut ja laatikkokin on siis saanut ihan uutta vivahdetta. Samalla olen yksinkertaistanut ohjetta, kun huomasin, että ihan saman koostumuksen saa pelkällä kauramaidolla.
Yllä osviittaa siitä, kuinka paljon kaurajuomaa kannattaa käyttää.
Reilusti saa kuitenkin olla, niin että makaronit ja jauheliha peittyvät kunnolla.
Ennemmin liikaa kuin liian vähän. Hyytyy varmasti.
400g sopivaa jauhelihaa (tässä possua)
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
öljyä
muutama siivu parmankinnua
(tai pekonia mikäli sellainen sopii ruokavalioon)
suolaa, paprikajauhetta, mustapippuria, kurkumaa, persiljaa
1 pkt eli 250g tattaripastaa (Keskisen mylly)
arviolta noin litra kaurajuomaa (Oatly luomu)
Paista jauheliha ja pilkottu sipuli sekä valkosipuli öljyssä. Mausta ja lisää paistamisen lopulla pienitty parmankinkku. Pekoni kannattaa varmaankin paistaa samanaikaisesti jauhelihan kanssa. Kaada paistettu jauhelija ja pasta öljyllä voideltuun uunivuokaan. Kaada joukkoon kaurajuoma, jota saa siis olla reilusti. Paista 200 asteessa puolisen tuntia. Nykyään Kaveri saa hitusen ketsuppiakin laatikon kylkeen, kun tuo kypsennetty tomaatti ihan pieninä määrinä jos sopii. Meillä tällä hetkellä käytössä felixin ihan perinteinen ja pieni määrä tarkoittaa teelusikallista. :) Parastahan tämä on uunituoreena, mutta seuraavana päivänä lämmitettäessäkin maistuu varsinkin, kun hieman lorauttaa ennen lämmitystä sekaan kaurajuomaa kostukkeeksi. Ja esikolle ja muulle perheelle kruunuksi parmesaaniraastetta.
maanantai 21. tammikuuta 2013
Oliiviöljylevite
Meillähän kaikki leivänpäällislevitteet joudutaan tekemään itse. Tänään piti taasen täydentää varastoja ja tajusin, että edellinen leviteresepti kaipaa pientä päivitystä. Ihan käyttökelpoinen on tuo vanhakin, joten en siihen kajoa. Olen kokenut, että maun kannalta se perinteinen kookosrasva eli munkinpaistorasva on vaan yksinkertaisesti paras pohja levitteelle. Sitä tarvitaan kiinteyttämään. Kookosöljy tietysti olisi kaikkiaan parempi vaihtoehto noin ravitsemuksellisesti, mutta olen nöyrtynyt, koska kookosrasvaa tarvitaan seoksen jäykistämiseksi suhteessa todella pieni määrä. Loppu onkin sitten tässä tapauksessa neitsytoliiviöljyä, se puhdistaa omantunnon ihan mukavasti. ;)
25g kookosrasvaa
1-1,25 dl hyvää neitsytoliiviöljyä
erittäin hienoksi rouhittua suolaa maun mukaan
Sulata kookosravsa kattilassa. Lisää sulaan rasvaan hienonnettu suola. Itse käytän ruususuolaa ja mielestäni myllyn hienoin jauhatusaste on riittävä siihen, ettei suolapaakut narsku hampaissa. Anna kookosrasvan jäähtyä hieman ja lisää joukkoon desi oliiviöljyä, sekoita. Nosta kattila viileään ja anna rasvaseoksen hyytyä kiinteäksi, muttei kivikovaksi. Vatkaa kiinteytynyt rasva sähkövatkaimella kuohkeaksi. Vatkaamisen yhteydessä voi lisätä lopun öljyn. Tässä vaiheessa voi vielä peruuttaa, mikäli näyttää että seos menee liian löysäksi kaikella öljyllä. Huomioi, että levite kiinteytyy jääkaapissa, joten suht löysää saa olla. Mikäli käyttää muuta kuin oliiviöljyä, kannattaa öljyn määrää pienentää. Oliiviöljy kun kiinteytyy kylmässä jo ihan itsekseenkin.
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Leivitettyä kanaa ton-ton-ton
Sunnuntai on taasen ollut meillä epäterveellisyyspäivä ja herkutteluksihan se meni. Ollaan nyt muutamia kertoja harjoiteltu kaiketonta leivittämistä ja nyt tämä alkaa sujua jo oikeinkin mallikkaasti. Tällä kertaa väkerrettiin nugetintapaisia. Pinnalta rapeaa ja sisältä mureaa. Nam
Lihat (500g broileria) marionoin tuttuun tapaan maustetussa kaurajuomassa. Olen kokeillut eri aikoja ja ainakin kanalle 15-20 minuuttia on sopiva aika. Pidempään jos pitää, niin ainakin omasta mielestä lopputulos saattaa mennä vetiseksi. Luulen, että sama aika toimii possullekin. 2 desiin Oatlyn Luomukaurajuomaa laitoin ½ rkl kotisinappia, 1 tl valkosipulijauhetta, ripauksen paprikajauhetta ja mustapippuria, 2 tl kuivattua persiljaa sekä reilun tl suolaa.
Aiemmassa leivityspostauksessa käytin tattari-perunajauhoseosta, mutta kaurajauho on osoittautunut hyväksi kumppaniksi tattarille ja potulle. Leivitysjauhojen sopiva suhde on kutakuinkin puolet tattaria ja yksi neljännes provenan täyskaurajauhoa sekä yksi neljännes perunajauhoa. Mikäli peruna on ongelma, luulen maissitärkkelyksen ajavan hyvin saman asian. Yhteensä jauhoseosta käytin arviolta 1½ dl.

Maustoin jauhojakin suolalla, pippurilla ja ripauksella kurkumaa. Jauhotuksessa on hyvä olla mahdollisimman perusteellinen. Leivityksen on myös hyvä antaa kiinnittyä lihojen pintaan noin kymmenen minuutin ajan ennen kuin lihoja alkaa paistamaan. Paistamiseen käytin auringonkukkaöljyä. Öljyn on hyvä antaa kuumentua kunnolla ja sitä tulee olla runsaasti. Eli paisto syvässä ja kuumassa rasvassa. Paistamisen jälkeen lihat kannattaa nostaa hetkeksi talouspaprein päälle, jotta liika öljy imeytyy pois.
Tarjoa raikkaan salaatin kera. Mikäli haluaa oikein panostaa, suosittelen kokeilemaan dipiksi kesakurpitsatahnaa tai munakoisotahnaa. Hyvää on kyllä ihan näinkin.
Lihat (500g broileria) marionoin tuttuun tapaan maustetussa kaurajuomassa. Olen kokeillut eri aikoja ja ainakin kanalle 15-20 minuuttia on sopiva aika. Pidempään jos pitää, niin ainakin omasta mielestä lopputulos saattaa mennä vetiseksi. Luulen, että sama aika toimii possullekin. 2 desiin Oatlyn Luomukaurajuomaa laitoin ½ rkl kotisinappia, 1 tl valkosipulijauhetta, ripauksen paprikajauhetta ja mustapippuria, 2 tl kuivattua persiljaa sekä reilun tl suolaa.
Aiemmassa leivityspostauksessa käytin tattari-perunajauhoseosta, mutta kaurajauho on osoittautunut hyväksi kumppaniksi tattarille ja potulle. Leivitysjauhojen sopiva suhde on kutakuinkin puolet tattaria ja yksi neljännes provenan täyskaurajauhoa sekä yksi neljännes perunajauhoa. Mikäli peruna on ongelma, luulen maissitärkkelyksen ajavan hyvin saman asian. Yhteensä jauhoseosta käytin arviolta 1½ dl.

Maustoin jauhojakin suolalla, pippurilla ja ripauksella kurkumaa. Jauhotuksessa on hyvä olla mahdollisimman perusteellinen. Leivityksen on myös hyvä antaa kiinnittyä lihojen pintaan noin kymmenen minuutin ajan ennen kuin lihoja alkaa paistamaan. Paistamiseen käytin auringonkukkaöljyä. Öljyn on hyvä antaa kuumentua kunnolla ja sitä tulee olla runsaasti. Eli paisto syvässä ja kuumassa rasvassa. Paistamisen jälkeen lihat kannattaa nostaa hetkeksi talouspaprein päälle, jotta liika öljy imeytyy pois.
Tarjoa raikkaan salaatin kera. Mikäli haluaa oikein panostaa, suosittelen kokeilemaan dipiksi kesakurpitsatahnaa tai munakoisotahnaa. Hyvää on kyllä ihan näinkin.
torstai 10. tammikuuta 2013
Porsaanlihapullat kaurakastikkeessa
Lihapullat ovat varmaankin jokaisen lapsiperheen ehdottomia suosikkeja, niin myös meillä. Useimmiten pullat tulee tehtyä mahdollisimman pikaisella ohjeella uunissa kypsentäen, mutta täytyy myöntää, että pienellä vaivalla pannun kautta tästä arkiruoasta saa erityisen maistuvaa.
Reilu siivu sopivaa leipää pieneksi kuutioituna
Oatly luomu kaurajuomaa
1 pieni sipuli hienoksi kuutioituna
400g porsaan jauhelihaa
n. 1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl kuivattua persiljaa
½-1 tl valkosipulijauhetta
ripaus kurkumaa
muutama kierros mustaapippuria myllystä
½ rkl sinappia (kotisinappi)
1 rkl provenan täyskaurajauhoja
öljyä paistamiseen
Kuutioi leipä (käytin kaura-tattarileipää) ja lisää kaurajuomaa sen verran, että leipäkuutiot lähes peittyvät. Anna turvota ja painele lusikalla mössöksi. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli, mausteet sekä jauheliha ja vaivaa taikina tasaiseksi. Pyörittele taikinasta lihapullia ja paista ne pannulla öljyssä kullanruskeiksi. Lisää sitten joukkoon noin rkl kaurajauhoa ja anna jauhojen ottaa hieman väriä. Kaada pannulle vettä tai kaurajuomaa sen verran, että muodostuu sopivan paksuinen kastike. Tässä vaiheessa kastikkeeseen voi vielä halutessaan rouhaista suolaa ja pippuria. Kastikkeen tekeminen ei ole mitenkään välttämätöntä, koska pullat pystyy helposti napsimaan pannulta ihan sellaisenaankin. :)
tiistai 1. tammikuuta 2013
Ilmakuivattuun kinkkuun kääritty porsaan sisäfilee
Pyhäpäivinä kaipaa arkiruoista poikkeavaa evästä, mutta samalla ei oikein jaksa nähdä hirveää vaivaa, kun arkenakin saa ihan riittävästi kokkailla. Olenkin hullaantunut erilaisiin lihoihin, jotka kääräistään ilmakuivatun kinkun sisään. Vaivatonta, nopeaa ja todella maukasta.
Tällä kertaa kinkkuun kääriytyi porsaan sisäfilee. Ihan himpun verran pinkimmäksi olisi saanut jäädä, mutta oikein mureaa ja hyvää oli lievästi ylikypsänäkin. Lihalämpömittarin käyttö voisi ratkaista nämä ongelmat, mutta kun on jääräpää tekemään fiilispohjalta, niin...
Ota liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Poista lihasta enimmät kalvot ja mausta kauttaaltaan esim. pippurilla, valkosipulijauheella ja yrteillä. Halutessaan voi pintaan ropsauttaa hieman suolaakin, mutta on hyvä muistaa, että ilmakuivatut kinkut ovat todella suolaisia. Levitä kinkkusiivut leikkuulaudan päälle hieman limittäin ja nosta maustettu file kinkkujen päälle. Kääri rullalle ja nosta öljyttyyn uunivuokaan. Myös käärön pinnalle kannattaa pirskotella öljyä. Tämä pötkäle viihtyi 200 asteisessa uunissa kiertoilmalla reilut 20 minuuttia. Tasan 20 olisi kyllä mielestäni riittänyt. Anna lihan levätä uunin jälkeen folion alla kymmenisen minuuttia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)









