torstai 28. helmikuuta 2013

Coleslaw ton-ton-ton ja hodarit

Allergiat aiheuttavat vilkasta liikehdintää netissä ja täytyy sanoa, että on kyllä joka kerta ihanaa löytää jotakin uutta. Allergiamatkalla blogi on yksi niistä, joita tulee seurattua aktiivisesti. Sieltä tässä hiljattain bongasin kaikettoman majoneesin ohjeen, joka ilokseni oli huomattavasti kevyemmän oloinen kuin se versio, jota meillä on aiemmin tavattu tehdä. Hieman muuttelin ohjetta mausteiden osalta, tillin jätin pois ja valkosipulia ripsautin reilummin, etikkaa laitoin hieman säästeliäämmin, nesteenä käytin kaurajuomaa. Molemmat ohjeet ovat erittäinkin käyttökelpoisia, tämä juoksevampi malli toimi todella kivasti coleslaw salaatissa. Kiva, että Kaverikin pääsi tätä herkkua maistelemaan muun perheen seuraksi. 2 dl majoneesiin käytin 2 isoa porkkanaa ja noin ½ l kaaliraastetta. Yksinkertaisuudessaan valmistusprosessi on seuraava: valmista majoneesi, raasta porkkanat ja kaali ja sekoita yhteen. Tehdessä mietiskelin jo purjosipulilla ryyditettyä versiota. Täytynee testailla.


Tällä kertaa coleslaw löysi tiensä hodareitten väliin. Hodarisämpylät leivottiin vesirinkelitaikinasta ja täytyy jälleen kehua sen leivottavuutta. Näiden gluteenittomien leipominen lasten kanssa osaa välillä olla hankalaa, mutta tämän taikinan kanssa onnistui mainiosti.






Omenapiirasta

Monta kertaa olen harmitellut, ettei enää voi leipoa kermaviilitäytteisiä piiraita tai edes sen kaltaisia. Eihän tämäkään nyt sellaisia korvaa, mutta meillä kyllä tykättiin kovasti pienestä vaihtelusta, jonka tämänkertainen täyte tarjosi. Parasta piiras oli ehdottomasti seuraavana päivänä, kun sisus oli saanut kunnolla asettua viileässä. Luulenpa, että omenan sijasta täytteeseen voi hyvin käyttää vaikkapa marjojakin. Mikäli persikka sopii, suosittelen kokeilemaan. Ehkäpä meilläkin kesemmällä tullaan näitäkin variaatioita kokilemaan. Pohjan tein taannoisen tuttifruttimuffinssitaikinan ohjeella, jonka tuplasin. Laitan sen nyt vielä tähänkin, jotta ei tarvitse erikseen kaivella. Täyte varmasti toimii tämänkin piirakan ohjeella.


1 dl provenan täyskaurajauhoja
1 dl tattarijauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl psylliumia
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
1 dl sokeria
1 banaani muussattuna
3/4 dl sopivaa öljyä
2 dl (appelsiini)mehua

Täyte:
2 luomuomenaa kuutioituna
1 rkl perunajauhoja
1 tl ksantaania
2 dl kaurajuomaa (oatly luomu)
2 rkl tomusokeria
ripaus suolaa
½ tl aitoa vaniljaa
1 rkl auringonkukkaöljyä
½-1 tl kanelia
1/4-½ tl inkivääriä

Mittaa kulhoon perunajauho ja ksantaani sekä noin ½ dl kaurajuomasta. Vatkaa tasaiseksi sen aikaa, että seos sakenee hieman. Lisää tomusokeri, öljy ja vanilja sekä lopuksi loput kaurajuomasta koko ajan sekoittaen. Nostele joukkoon kuutioidut omenat sekä mausteet. Sekoita.

Valmista taikina. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita ne keskenään. Lisää joukkoon mehu, öljy sekä muussattu banaani ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina piirasvuokaan, joka on voideltu öljyllä ja jauhotettu tattarijauhoilla. Kaada omenatäyte tasaisesti taikinan päälle. Paista piirakkaa 170 asteessa kiertoilmalla noin 25 minuuttia. Kuten mainittu, ehdottomasti parasta seuraavana päivänä.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Tuttifrutti muffinssit ton-ton-ton (7 kpl)

Nyt tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan tehtyä todella hyvää ja ihan vahingossa. Nämä lienevät kuohkeimmat leivonnaiset, jotka olen tehnyt allergiataipaleemme aikana. Suosittelen. :)


½ dl provenan täyskaurajauhoja
½ dl tattarijauhoja
½ dl perunajauhoja
vajaa ½ tl psylliumia
ripaus suolaa
½ tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
½ dl sokeria
½ banaani muussattuna
1/3 dl sopivaa öljyä
1 dl appelsiinimehua

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita ne keskenään. Lisää joukkoon mehu, öljy sekä muussattu banaani ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista kiertoilmalla 170 asteessa 15 minuuttia.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Lämpimät voileivät

Lämpäimät voileivät ovat sellainen ylellisyys, joita meillä ole ihan toviin syöty. Nyt kuitenkin onnistuvat valtavan hyvin ja päästiin herkuttelemaan. :) Pohjana käytin luontaisesti gluteenitonta kauraleipää.



Mittaa kuhoon 1 rkl perunajauhoja ja 1/4 tl ksantaania. Lisää joukkoon pieni loraus kaurajuomaa (oatly luomu) ja sekoita tahnaksi. Lisää joukkoon 2 rkl oliiviöljyä ja lisää kaurajuomaa koko ajan sekoittaen . Yhteensä käytin noin desin kaurajuomaa ja seoksen koostumus muistutti lähinnä löysää viiliä. Seoksen maustoin seuraavasti: 1tl sinappia ja ripauksella sipuljauhetta, valkosipulijahetta, kuivattua ruohosipulia, kurkumaa sekä 1 rkl oluthiivahiutaleita. Seoksen joukkoon pilkoin yhden kypsän broilerin rintapalan sekä neljänneksen paprikasta. Leivät sipaisin ketsupilla ja ripauksella oreganoa ennen täytteen levittämistä. Pinnalle muutama tippa öljyä ja leivät kiertoilmauuniin 225 asteeseen kymmeneksi minuutiksi. Rucolaa vielä kruunuksi ja maistuipa hyvältä.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Luumutäytteiset jauhelihakääryleet


n. 150 g kuivattuja luumuja
800 g porsaan jauhelihaa
1 dl kaurajuomaa (oatly luomu)
1 dl puhdaskaurahiutaleita (semper)
2 rkl perunajauhoja
1 rkl sinappia (kotisinappi)
2 pienehköä sipulia
1½ tl valkosipulijauhetta
1 tl paparikajauhetta
1rkl kuivattua persiljaa
n. 2 tl suolaa
muutama kierros mustapippuria myllystä

Laita kuivatut luumut kylmään veteen niin, että ne peittyvät kokonaan ja anna luumujen liota vedessä pari tuntia. Mittaa tämän jälkeen kulhoon kaurajuoma, kaurahiutaleet, perunajauhot, sinappi sekä mausteet. Anna turvota ja pilko sillä aikaa sipulit hienoksi silpuksi. Lisää sipulit kulhoon ja sekoita. Lisää lopuksi jauheliha ja vaivaa taikina suht tiiviiksi. Suikaloi liotetut luumut. Jaa taikina 12 osaan ja pyörittele palloiksi. Taputtele taikinapallot ohuiksi matoiksi ja levitä päälle suikaloituja luumuja n. 1-2 rkl. Sulje taikina rullaamalla ja mutoile kääryleeksi. Ruskista kääryleet pannulla oliiviöljyssä ja lado uunivuokaan. Hauduta 175 asteisessa uunissa kypsäksi noin puolen tunnin ajan.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Vatajan lisäaineettomat nakit


Ainesosat: sianliha n. 80 %, vesi, suola 1,7 %, mausteet (kumina, korianteri, paprika, mustapippuri, valkopippuri, valkosipuli), sianlihaproteiini.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Vaniljakastike (maidoton, munaton, soijaton)


reilu rkl kookosöljyä
1 rkl tattarijauhoa
2 dl kaurajuomaa (oatly luomu)
½ vaniljatanko
ripaus suolaa

Sulata kookosöljy kattilassa. Lisää joukkoon jauhot ja anna turvota hetki. Varo polttamasta. Kaada joukkoon kaurajuoma koko ajan sekoittaen. Kaavi vaniljatangosta siemenet ja lisää ne sekä suola kastikkeen joukkoon. Anna kiehua muutaman minuutin ajan ja anna kastikkeen jäähtyä. Kastikkeen kannattaa antaa asettua jääkaapissa vähintään tunnin ajan ennen tarjoilua. Ihan niin kaunistahan tämä ei ole kuin perinteinen, mutta oikein maistuvaa, Kastike pääsi kruunaamaan tällä ohjeella tehdyn mustikka-puolukkapiirakan. Oli muuten kiva lisä nuo puolukat. Antoivat piirakalle mukavaa raikkautta.