sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Luomu tomaattipyre

Tomaattikin hivuttaa itseään meidän perheessä sopivaisten syötävien listoille. Jokapäiväistä herkkua tämä ei ole, mutta kerran kaksi viikkoon syötynä menee jo mukavasti. Tietysti tomaattipäiviin ei kannata sitten enää lisätä esimerkiksi kaaleja sotkemaan pakkaa. Itse olen rakastunut tähän luomupyreeseen sen täyteläisen makean maun takia. Ja myös siitä syystä, että tätä saa ostaa lasipurkissa. :)


lauantai 4. toukokuuta 2013

Gluteeniton vaalea leipä (huom. sis. riisiä)

Uusin blogituttuni Pörde oli leiponut valtavan herkullisen näköistä vaaleaa leipää ja meidän sakkiin iski oitis ranskishimo. Ihan samalla ohjeella ei taaskaan voitu tehdä. Margariini vaihtui sopivaan öljyyn ja rohkeasti käytin ohjeessa runsain määrin riisijauhoa, mutta oma jauhosekoitus piti tehdä, koska tuo virtasalmen jauhoseos sisältää maissia ja vapun munkkihurjastelun jälkeen on syytä jarrutella viljarintamalla. Mutta tässäpä tämän blogin outolintuleipäohje, ei ollenkaan kauraa. :D Oli kyllä hyvää ja tullaan tekemään uudemmankin kerran. Pinnalta rapeaa ja sisältä ihanan pehmoista leipää. Kiitos Pörde!


½ l reilusti lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 dl vaaleaa riisijauhoa
3 dl tummaa riisijauhoa
3 dl tattarijauhoa
1½ dl perunajauhoa
1½ rkl psylliumia
2 rkl tomusokeria
2 rkl oliiviöljyä

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita ne yhteen. Mittaa toiseen kulhoon vesi ja lisää kuivat aineet veden joukkoon kahdessa erässä koko ajan sekoittaen. Alustin taikinan jälleen tuuttuun tapaan sähkövatkaimen taikinakoukkuja käyttäen. Alustuksen loppuvaiheessa lisäsin öljyn. Muotoile taikinasta öljyttyjen käsien avulla leipä ja kohota peitettynä 30 minuuttia. Paista leipää 250 asteessa 35 minuuttia. Nosta lämmin leipä ritilän päälle jäähtymään, niin pohja pysyy mahdollisimman rapeana. 

Suklaakastike ton-ton-ton


½ dl kaurajuomaa (oatly luomu)
2 palaa lindtin 85% suklaata
1-2 rkl tomusokeria

Kiehauta kaurajuoma ja kytke lämpö pois. Lisää kuuman juoman joukkoon suklaa ja sokeri. Sekoittele niin kauan, että suklaa sulaa ja seos muuttuu tasaiseksi. Tarjoa jäähtynyt kastike vaikkapa jäätelön kylkiäisenä. Tästä ohjeesta riittää kastike viiteen jätskiannokseen. Meillä on totuttu todella voimakkaaseen suklaan makuun, joten makeutusta maun mukaan.

Riisijäätelö

Kesä tekee tuloaan ja kaikki herkuttelevat jäätelöllä. Kuten vakikävijät ovat huomanneetkin, on meillä alettu hiljalleen maistella riisiä ja tulokset ovat mitä lupaavampia. Riisihän on jo pompsahtanut tuolta ei sopivistakin pois. Vielä en täysin uskalla riisiä vapauttaa, mutta lähellä ollaan. Kaikesta huolimatta Kaveri on saanut nyt muutaman kerran herkutella Ingmanin rice riisijäätelöllä. Jotain pientä on poskeen tullut, mutta näin pienistä meillä ei enää säikähdetä. Kerran pari kuukaudessa voi hyvin kesäaikaan tätä herkkua vedellä.


Suklaata!

Lidlistä on löytynyt meille sopiva suklaa. En meinannut uskoa silmäni, kun huomasin, että tässä on soijan asemesta käytetty auringonkukkalesitiiniä. Kerrankin. Lindtiähän meillä on syöty jo pitkään, mutta onpa mukavaa, kun on toinenkin sopivainen vaihtoehto. Tässäkin paketissa komeili saattaa sisältää teksti, mutta koska listassa ei vehnää ollut, uskallettiin kokeilla. Ja oireita ei ole tullut.



keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kesäkurpitsalisäke

Tämä lisäke on jo pitkään ollut yksi meidän perheen suosikeista. Mikäli munakoiso sopii, kannattaa kokeilla sitäkin kesäkurpitsan asemesta taikka fifty-fifty molempia. Kaverikin on hiljalleen alkanut maistella tomaattia kypsäsässä muodossa, joten pieniä määriä tätäkin on jo maisteltu. Perinteisesti lisäke on saostunut mantelijauheella, mutta koska mantelia ei vieläkään ole uskallettu kokeilla, saostus hoidettiin kurpitsansiementahnalla ja toimi hyvin.


2 sipulia
5 valkosipulin kynttä
2-3 kesäkurpitsaa 
½ dl oliiviöljyä paistamiseen
1 tlk kaltattuja tomatteja tai tomaattimurskaa
1½ tlk vettä
suolaa ja mustapippuria

Pilko sipulit ja kesäkurpitsat. Kuullota sipuleita öljyssä ja lisää sitten kurpitsakuutiot. Anna kurpitsoiden kuullottua ja mausta ne sitten suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon tomaatit ja vesi. Itse tykkään Bionan säilötyistä luomu luumutomaateista. Ovat ihanan makeita.


Anna seoksen kiehua hiljalleen puolisen tuntia välillä sekoittaen, kunnes kurpitsat ovat pehmenneet. Saosta seos lopuksi kurpitsansiementahnalla tai esimerkiksi mantelijauholla taikka parmesaaniraastella, mikäli sopivat ruokavalioon. Meillä mennään siementahnalla. Hyvää tulee joka tapauksessa. Lisää tarvittaessa mausteita ja tarjoa kuumana vaikkkapa grilliherkkujen kera.

Kurpitsansiementahna


1 dl kurpitsansiemeniä
ripaus hyvää suolaa
n. 3 rkl oliiviöljyä

Paahda kurpitsansiemenet kevyesti pannulla. Anna siementen jäähtyä hieman ja jauha ne hienoksi jauhoksi yhdessä suolan kanssa esimerkiksi sauvasekoittimella.Sauvasekoitinta käytettäessä kannattaa käyttää pitkää syvää astiaa ja koettaa tilkkiä astian suu, koska siemenet tykkäävät hyppiä jauhatuksen aikana villisti. ;)  Lisää joukkoon öljy sekoita tasaiseksi tahnaksi.