perjantai 12. syyskuuta 2014

Uutta leivän päällistä

Kylläpä on mukavaa, kun kauppoihin ilmestyy silloin tällöin jotakin Kaverillekin sopivaa. Uusimmat löydökset ovat Herra Snellmanin kalkkuna meetvursti


 ja Vatajan Mummon lisäaineeton maksamakkara, 


joka on soijaton, jauhoton, munaton ja maidoton. Tuossa metukassa tosin on nitriittiä, mutta menkööt. Kiva lisä ruokapöytään silloin tällöin.


tiistai 9. syyskuuta 2014

Gluteeniton tomaatti-valkosipuli-basilikaleipä

Yhdenlainen leipäviritys jälleen. Tämän idea lähti jääkaapissa lojuneesta tomaattipyreetuubin jämästä. Harmittaa kun usein sitä jää homehtumaan tuubin pohjalle muiden kokkailujen jälkeen. päätin kokeilla voiko pyreetä hyödyntää leipätaikinassa ja todellakin voi. Hauskaa vaihtelua leipätarjontaan.


½l lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
1½ rkl psylliumia
2 rkl tomaattipyreetä (mutti)
1 tl suolaa
1 tl valkosipulirouhetta
1 tl sokeria
n. 4 dl provenan täyskaurajauhoa
n. 4 dl täysjyväriisijauhoa
1 dl maizenan maissitärkkelystä
1 dl tattarilesettä (virtasalmen viljatuote)
½ dl Hirvelän kaurakuitusta
2 dl auringonkukansiemeniä
kourallinen suikaloituja basilikan lehtiä
2 rkl sopivaa öljyä

Mittaa kulhoon vesi, hiiva ja psyllium. Sekoita ja anna turvota hetki. Lisää joukkoon tomaattipyree, öljy, sokeri, suola ja valkosipuli sekä kuivat aineet muutamassa erässä koko ajan sekoittaen. Meillä homman hoiti yleiskone. Muotoile taikinasta leipä pellille. Nykyään teen nämä perusleivän malliset leivät usein niin, että kaavin taikinan jauhotetun leivinpaperin päälle pitkulaiseen muotoon. Ripottelen myös taikinan päälle jauhoa ja muovaan leivän leivinpaperin avulla tarttumalla paperin reunoista kiinni ja ikään kuin heilutellen muovaan leivän. En tiedä ottiko tästä selostuksesta nyt tolkkua, mutta toimiva kikka mikäli pysyitte kärryillä. 
Anna leivän kohota peitettynä puolisen tuntia ja paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Omenoista sosetta

Blääh, omenoita on kyllä ongelmaksi asti. Pakastimessa on nyt omenasosetta ensi talven tarpeisiin enemmän kuin riittämiin. Pitänee hankkia isompia kattiloita, mikäli ensi vuonnakin sato on näin runsas. Meiltä löytyy useitakin kolmen litran vetoisia, ja onneksi näin jotta sain keitettyä sosetta monta kattilallista kerralla.


Pilkoin omenoita kattilaan niin paljon etteivät meinanneet sisällä pysyä. Päälle ripottelin ½ dl ruokosokeria ja kattilan pohjalle lorautin desin vettä. Omenat kiehuivat miedolla lämmöllä pehmeiksi kannen alla vartin verran ja pienoisen jäähdytyksen jälkeen ajoin soseen hienoksi sauvasekoittimella. Ensin meinasin maustaa soseita valmiiksi, mutta hylkäsin ajatuksen. Mukavampi kuitenkin, että pakastimessa on perussosetta ja maustamisen voi hoitaa aina tarpeen mukaan. Tuo sokerin määräkin oli juuri passeli, ei tullut liian makeaa. Sokeriakin voi halutessaan lisätä myöhemmin. Tuosta kolmen litran kattilallisesta omenoita tuli aina reilut puolitoista litraa valmista sosetta. En tiedä, jotenkin tällainen itse tehty talvivarasto tuntuu aina mukavalta. :)

torstai 4. syyskuuta 2014

Syksyn piirakkasatoa

Heipä hei! Elossa ollaan, mikäli olette miettineet. :D Arki imaisi kyllä loman jälkeen sellaisella voimalla, että ei ole bloggailuun oikein ehtinyt syventyä. Ja myönnettävä on myös se, että vanhoilla resepteillä on syksyä menty ja uusien viritysten kohdalla on muistiinpanot jääneet väliin. Ihan harmittaa jotkut, kun ei muista mitä tuli tehtyä. Yksi niistä alla komeileva kaiketon kurpitsapiiras.


Kuten näkyy, teos kärvähti pienesti, kun emäntä roikkui puhelimessa ja munakelloa ei tietenkään ollut käytössä. Tuon käryämisen ja Kaverille ilmaantuneet pienen poski-ihottuman vuoksi ei sitten tullut laiteltua asioita ylös. Tämä oli kyllä hyvää, joten korjaillaan nahkaa ja käydään maitoaltistuksessa tässä välillä, niin ohjetta kyllä tulee. Ja vähemmän ruskettunut kuvakin toivottavasti. Tahdoin nyt kuitenkin jakaa tämän Strömsö-osastoon. ;)


Vähemmän kärynnyttä osastoa edustaa sitten kuituinen omenapiiras, joka on muuten tehty ruokosokerista. Kyllä, ruokosokeri sopii tätä nykyä rajoituksetta ja siitä olen superiloinen. Vaikka sokeri on sokeria, niin eikös kaikki ruskea ole aina vähän terveellisempää? :D Ja omenaa onkin tullut tänä vuonna. Vaikka meillä on vielä tosi nuoret puut, niin sato on ollut runsaampi kuin koskaan aiemmin. Piskuisten puidemme oksat on täytynyt tukea yksitellen, etteivät katkea omenoiden painosta. Pitänee tehdä viikonloppua hilloja ja soseita talven varalle. No tässä nyt kuitenkin tätä ohjetta. Toimii hyvin uunista suuhun periaatteella. Säilyvyydestä en lupaile mitään, kun tänään tehtiin. Ai niin, lupasin mainita, että Esikko asetteli omenat. Tärkeitä nämä. :)


1 dl provenan täyskaurajauhoa
3/4 dl tattarijauhoa (keskisen mylly)
1 dl perunajauhoa
1 dl puhdaskaurahiutaleita
1/4 dl Hirvelän kaurakuitusta
1 dl ruokosokeria
1 tl psylliumia
1/4 tl ksantaania
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa, kardemummaa, kanelia ja inkivääriä
1 dl vichyä
1 dl kaurajuomaa (oatly luomu)
1 dl vaaleaa oliiviöljyä

6 valkeaa kuulasta
sokeria ja kanelia

Viipaloi ja putsaa omenat. Meillä käytettiin kuorineen kaikkineen. Sekoita kuivat aineet yhteen. Mittaa joukkoon nesteet sekä öljy ja sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista. Levitä taikina tasaiseksi kerrokseksi piirasvuoan pohjalle, lado päälle omenat ja ripottele vielä sokerikanelilla. Paista piirakkaa 175 asteessa noin 35 minuuttia. Piirakan kylkeen kannattaa varata jotakin vaniljakastikkeen tapaista. Meni kyllä näinkin, kun ei kaapin kätköistä kookoskermaa löytynytkään.


torstai 24. heinäkuuta 2014

Broileri pasta salaatti ton-ton-ton

Huh huh hellettä! Kuumalla ilmalla ei kyllä tahdo ruoka maistua, ei aikuisille eikä sen paremmin lapsillekaan. Hiljattain pasta on palannut ruokalistalle, koska maissia Kaveri voi tätä nykyä vedellä rajoitteetta. SamMills merkkinen täysmaissipasta on helpottanut elämää kummasti. Ja mikä parasta, niin tätä löytyy kaiken mallista spagetista penneen. :D


 Tällä kertaa pasta löysi tiensä salaattiin, joka näin kuumuuden keskellä on ruokien aatelia.


200g Penne maissipastaa

500g maustamattomia broilerin filesuikaleita
suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, valkosipulijauhetta

2 kourallista basilikan lehtiä
1 dl hyvälaatuista neitsytoliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
ripaus suolaa ja mustapippuria

250g miniluumutomaatteja
1 tuorekurkku
½ jäävuorisalaatti

Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Valmista tällä välin pesto. Mittaa sauvasekoittimen kulhoon basilikat, valkosipuli sekä oliiviöljy ja aja tasaiseksi kastikkeeksi. Mausta pesto ripauksella suolaa ja mustapippuria. Valuta pasta ja sekoita sen sekaan pesto. 
Jätä pasta maustumaan ja paista sillä aikaa broileri tilkassa öljyä. Mausta lihat suolalla, pippurilla, paprikalla ja valkosipulijauheella. Kaada kypsät broilerit pastan sekaan, sekoita ja nosta kylmään viilenemään. Kun pastat ja broiskut ovat jäähtyneet pieni joukkoon loput aineet, sekoita yhteen ja anna vielä makujen tasaantua jääkapissa hetken verran.


perjantai 18. heinäkuuta 2014

Täytetty leipä ton-ton-ton

Blogin päivittäminen on näin kesällä jäänyt tyystin. Ruokaa on toki tullut laitettua samaan tahtiin kuin yleensäkin. No onpa sitten syksyisinä sadeiltoina varastossa päivitettävää. :)
Tässäpä kuitenkin yksi ihana kesäkeittiön tuotos, joka syntyi reissuruoaksi. Meille kun ei tien päällä huoltoasemat tarjoa oikein mitään vaihtoehtoja. Näin ollen tämä perhe on tuttu näky pysähdyspaikoilla omia eväitä syömässä. Täytetty leipä olikin mitä mainion matkaeväs: all in one. Ja luulenpa tämän herkun löytävän tiensä myös tuleviin juhlapöytiin. Superhelppokin vielä, koska lämpöhalvaus iski ja kerrankin käytin valmista jauhoseosta.


1 pkt Virtasalmen viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta

Viljatuote
Taikinan ohje löytyy paketin kyljestä. Ja jotta taaskaan ei olisi mennyt kuin Strömsössä, jouduin lisäämään taikinaan 1 dl:n tattarijauhoa ja 1 dl:n provenan täyskaurajauhoa, taikinan jäädessä aivan liian löysäksi. Toisaalta tällä tavoin taikinasta tuli juuri mukavan kokoinen. Vettä vähentämällä olisi varmaan ollut hieman tynkä.



Valmiin taikinan kaulitsin jauhoja apuna käyttäen ohueksi leivinpaperin päälle. Leivitn kaulitun taikinan päälle täytteeksi aurinkokuivattuja tomaatteja, 5 siivua parman kinkkua, pari uutta perunaa siivutettuna, tuoretta oreganoa sekä valkosipulirouhetta. Rullasin leivän leivinpaperin avulla muotoonsa ja annoin kohota peitettynä vartin verran. Viiltelin ja jauhotin pinnan ennen paistamista.


Leipä paistui 225 asteessa puoli tuntia ja lepäsi paistamisen jälkeen ritilän päällä. 
Tämä oli hyvää!

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Pikapullat 12 kpl (gluteeniton, maidoton, munaton, soijaton, hiivaton)

Kaiketon pulla on ollut sellainen akilleen kantapää, että olen jo aikaa sitten antanut periksi. Nämä valepullat kuitenkin onnistuivat lunastamaan paikkansa täältä blogista. Aiemmat pullakokeilut ovat minulta itseltäni näet jääneet syömättä. Maukkaita köyhiä ritareita niistä on tosin tehty. Nämä maistuivat ihan tällaisenaankin. Aion suorittaa ihmiskokeen heti, kun joku rohkenee meille kahville. ;)


1 dl tattarijauhoja
1 dl Provenan täyskaurajauhoja
1 dl täysjyväriisijauhoja
1 dl maizenan maissitärkkelystä
1 dl sokeria
½ tl kardemummaa
ripaus suolaa
1/4 tl ksantaania
1 tl leivinjauhetta
3 dl Oatlyn luomu kaurajuomaa
½ dl vaaleaa oliiviöljyä

2 rkl vaaleaa oliiviöljyä
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
½ tl kanelia
½ dl rusinoita


Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita ne keskenään, lisää neste sekä öljy ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina paperisiin muffinssivuokiin. Suosittelen muffinssipellin käyttöä. Sekoita täytteen aineet yhteen ja tiputa nokare täytettä jokaisen pullan keskelle. Paista pullia 180 asteessa kiertoilmauunissa 15-20 minuuttia. Anna pullien jäähtyä rauhassa vuoissaan ennen irrottamista.