perjantai 6. joulukuuta 2013

Kaikettomat suolatikut

Minun lapsuuteni kodissa oli aina jouluisin tarjolla pähkinöitä, rusinoita sekä suolatikkuja. Vaikka meillä ei niin kovin ollakaan napostelun perään, niin tuo suolatikkkujen kaipuu jouluisin on vaan liian suuri, että ei edes yrittäisi. Iloinen oli yllätys, kun sain todeta tämän homman helppoakin helpommaksi. Tänä jouluna herkutellaan suolatikuilla. :D Tämä ohje on helppo, nopea, gluteeniton, munaton, maidoton, hiivaton; eli utopiaohjeistoa.



1 dl jauhoa 
(käytin puolet tattaria ja puolet kauraa)
½ dl maissitärkkelystä
½ tl psyllimumia
tl kärjellinen ksantaania
½ tl leivinjauhetta
0,75 dl kylmää vettä
1 rkl oliiviöljyä

voiteluun lisäksi 0,25 dl oliiviöljyä sekä hyvää suolaa

Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen (kiertoilma). Valmista taikina sekoittamalla kuivat aineet yhteen, lisää sitten vesi sekä öljy ja sekoita taikinapalloksi. Nypi taikinasta pieniä paloja ja pyöritä niistä ohuita tikkuja. Itse pyörittelin pitkiä tankoja, jotka sitten leikkasin mittaan. Nostele tikut pellille ja voitele ne oliiviöljyllä. Ripottele päälle karkeaa suolaa. Kokelilin sekä ruususuolaa, että savustettuja merisuolahiutaleita; merisuola vei voiton 6-0. Paista tikkuja noin 8 minuuttia. Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa, nämä ovat ihan vierestä vahdittavia. Ovat valmiita, kun alkavat ottaa hennosti väriä, mutta ruskeat ovat jo menneet yli, liian vaaleat jäävät taas liian vähän rapeiksi. Kokeilemalla siis.

1 kommentti:

  1. Voin kuvitella, että vaikkei näissä ole mitään, niin nämä on silti ihan huippuhyviä!
    Jännittävä perinne, pähkinöitä, rusinoita ja suolatikkuja :D

    VastaaPoista