sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Luumutäytteiset jauhelihakääryleet


n. 150 g kuivattuja luumuja
800 g porsaan jauhelihaa
1 dl kaurajuomaa (oatly luomu)
1 dl puhdaskaurahiutaleita (semper)
2 rkl perunajauhoja
1 rkl sinappia (kotisinappi)
2 pienehköä sipulia
1½ tl valkosipulijauhetta
1 tl paparikajauhetta
1rkl kuivattua persiljaa
n. 2 tl suolaa
muutama kierros mustapippuria myllystä

Laita kuivatut luumut kylmään veteen niin, että ne peittyvät kokonaan ja anna luumujen liota vedessä pari tuntia. Mittaa tämän jälkeen kulhoon kaurajuoma, kaurahiutaleet, perunajauhot, sinappi sekä mausteet. Anna turvota ja pilko sillä aikaa sipulit hienoksi silpuksi. Lisää sipulit kulhoon ja sekoita. Lisää lopuksi jauheliha ja vaivaa taikina suht tiiviiksi. Suikaloi liotetut luumut. Jaa taikina 12 osaan ja pyörittele palloiksi. Taputtele taikinapallot ohuiksi matoiksi ja levitä päälle suikaloituja luumuja n. 1-2 rkl. Sulje taikina rullaamalla ja mutoile kääryleeksi. Ruskista kääryleet pannulla oliiviöljyssä ja lado uunivuokaan. Hauduta 175 asteisessa uunissa kypsäksi noin puolen tunnin ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti